Päättyvällä viikolla valmistauduttiin aina vain kovemmin Nintendo Switchin julkaisuun ja ihmeteltiin samalla myös viimeisimpiä käänteitä oikeustaistelujen maailmassa. Laitevaatimuksia saatiin myös tarjolle ja poliittisesti kantaa ottava hyväntekeväisyystempauskin pääsi päätökseensä.
Näistä ja muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Witcher- ja Dead Island -konkareiden kyberpunk-peli Ruiner saapuu konsoleille
– Mahtavalta näyttää! Varsinkin ampuminen näyttää paljon hallitummalta kuin Alienationissa ja Livelockissa, joissa vihollisten ja räjähdysten seasta ei erota omaa pelihahmoaan. -Poliisitapaus
– Jummijammi, näyttää aika hiton hienolta, varsinkin valaistustehosteet! Menee kyllä odotuslistalle ja kiva, että on myös valinnanvaraa sen suhteen mille alustalle hankkii. -Shunichiro
Nintendo Switch jää vaille Virtual Consolea julkaisussa, ensimmäisestä päivityksestä yksityiskohtia
Konsoliin Joy-Con-ohjaimiin liittyen esiin on noussut tällä viikolla myös potentiaalinen yhteysongelma median ennakkotestailujen yhteydessä.
– Aika puolivillaisesti ovat julkaisemassa Switchiään. Ehkä olisi kannattanut julkaista vasta Super Mario Odysseyn kanssa, kun kaikki merkit viittaavat siihen että silloin homma vasta oikeasti alkaa olla julkaisukunnossa. Ainakin innokkaimmat fanit pääsevät jo nyt testaamaan laitetta. -ELTP
– En nyt voi sanoa, että uutinen kauheasti liikuttaisi itseäni suuntaan tai toiseen. Nyt jännitetään, saanko oman Switchini jo julkaisupäivänä 3.3. Kysyntä on ollut alussa rajua, mutta ennakkotilasin konsolin jo ennen kuin se tuli edes virallisesti saataville. Oli vielä ”NX”-nimellä silloin verkkokaupoissa. -ajajehu
Laitevaatimuksia maaliskuun peleille
Lue koko uutinen (Andromeda, Wildlands)
– Itse väänsin jo closed betaa PS4:llä ja pakko myöntää että jo tunnin pelaamisen jälkeen tein ostopäätöksen. -Thurusen (Wildlands)
– Pärjää hienosti tai no suosituksissa on i7-4790k ja mulla on i7-4770k, käytännössä sama prossu. Käyttömuistia on juuri tuo 16 GB, mutta senkin voi tietenkin tuplata koska tahansa. GPU osastolla onkin sitten keposeen yli tuon suosituksen eli GTX 1080. -snaketus (Andromeda)
Pelikriitikko Jim Sterling saanee taas rauhan: peliyhtiön haaste ei päässyt oikeuteen asti
– Juu, ei kyllä pysty käsittämään mitä tuon Rominen päässä liikkui. Miten voi kuvitella, että tälläinen haaste kantaa, edes Jenkkilässä. Mutta hyvä, että tämäkin farssi saatiin vihdoin päätökseensä. -Boblick
– Rest in piss Digital Homicide. -lindario
Yli 6 miljoonaa suoraan hyväntekeväisyyteen: poikkeuksellinen Humble Bundle -paketti oli menestys
– En ihmettele että mennyt kaupaksi, paketti oli todella loistava! -zappah
Tales-sarjan tuottajalta kehitteillä kokonaan uusi roolipeli
– Hyvä fantasiarooli peli on aina tervetullut, joten toivon että tämä on sellainen. -Lockdownn
– Kelpaa aina tälläiset! -kurrinen123
Rogue Legacy -kehittäjät paljastivat uutuuspeli Full Metal Furiesin – tältä se näyttää
Nämä pelit julkaistiin tällä viikolla – öisen metsän mysteereitä ja jatkosotaa Halon malliin