Mortal Kombat
Kehittäjä: Midway
Julkaisija: Midway / Acclaim
Laitteet: Arcade, SNES, Mega Drive/Genesis, Sega CD, Amiga, Game Gear, Game Boy, Sega Master System ja pc. Osana myös PlayStation 2:n ja Xboxin Mortal Kobat: Deceptionin Premium Packia sekä GameCuben ja PSP:n Midway Arcade Treasures: Extended Playta.
Alkuperäinen julkaisu: 1992
Tunnetuimpia tappelupelisarjoja silmäillessä on vaikeaa olla huomaamatta, että suurin osa niistä on japanilaista käsialaa. Niin Street Fighterit, Tekkenit, Virtua Fighterit, SoulCaliburit kuin Dead or Alivetkin ovat kokeneet itämaisen kosketuksen. Merkittävin länsimaalainen ilmestys lajityyppiin on kukkahattutätejä ympäri maailmaa kuohuttanut Mortal Kombat.
Kun Mortal Kombat ilmestyi vuonna 1992 arcade-halleihin, peli oli hyvin huomionhakuinen. Siinä missä edeltävänä vuonna ilmestynyt Street Fighter II soveltui piirrettymäisine grafiikoineen nuoremmillekin pelaajille, Mortal Kombat haki ilmeeseensä realismia digitaalisilla näyttelijämallinnuksilla, joita väritettiin verisillä yhteenotoilla sekä groteskeilla lopetusliikkeillä. Yhdistelmä kieltämättä loksautti leukoja sijoiltaan, sen verran näyttävästä menosta oli kyse.
Vaikka sarjan luojat Ed Boon ja John Tobias ovatkin jälkeenpäin myöntäneet, ettei pelistä olisi todennäköisesti tullut suurta ilmiötä ilman väkivaltaista luonnettaan, oli Mortal Kombat pelillisestikin toimiva kokonaisuus. Mitenköhän olisi käynyt, jos kaksikko olisi kyenneet toteuttamaan alkuperäisen visionsa Jean-Claude Van Dammen tähdittämästä toimintapelistä?
Kourallinen sankareita pelastaa maailman
Kuten monet mätkintäpelisarjat, myös Mortal Kombat sisälsi värikkään taustatarinan ja mytologian, jota puitiin itse pelissä pintapuolisesti hahmoesittelyruuduissa. Lukuisten oheismateriaalien ja jatko-osienkin myötä Mortal Kombatin universumin on kerrottu sisältävän kuusi jumalten luomaa valtakuntaa, joista yksi on meidän maailmamme, Earthrealm. Sääntöjen mukaan valtakunta voi valloittaa toisen, mikäli voittaa hamuamansa ulottuvuuden parhaat soturit kymmenessä peräkkäisessä Mortal Kombat -turnauksessa.
Ensimmäisessä pelissä otettiin osaa turnaukseen, jossa Outworldin joukoilla oli jo yhdeksän voittoa takanaan Earthrealmista. Turnauksen järjestäjän Shang Tsungin salaisena aseena oli suurmestari Goro, 2000-vuotias nelikätinen ihmislohikäärme, joka oli pysynyt voittamattomana 500 vuoden ajan. Mikäli jokin taitava soturi onnistui kukistaman karmaisevan suurmestarin, astuisi itse Tsung kehään mystisine voimineen. Vanha papparainen kykeni muuntautumaan muiksi pelihahmoiksi, sillä miekkonen oli vuosien saatossa varastanut kaikkien turnauksessa hävinneiden sotureiden sielut.
Earthrealmin puolustuslinjaan lukeutui Shaolin-munkki Liu Kang, toimintaelokuvatähti Johnny Cage sekä Yhdysvaltain erikoisjoukkojen luutnantti Sonya Blade. Tehtävässään heitä avitti ihmismuodon ottanut ukkosenjumala Rayden – tai Raiden versiosta riippuen. Muita turnauksen pelattavia hahmoja olivat metallilaatalla puolet kasvoistaan vuorannut palkkasoturi Kano sekä keskenään kilpaileva ninjakaksikko: jäätävä Sub-Zero ja kertaalleen kuollut Scorpion. Kieltämättä melkoinen hahmokaarti!
Turpajuhlaa
Väkivaltakuorrutuksensa alta löytyi hyvin perinteikäs tappelupelikaava. Mortal Kombatin jokaiselta seitsemältä hahmolta löytyivät kahdenlaiset potku- ja lyöntinappulat, joista saatiin erilaisia variaatoita yhdistettynä ristiohjaimen suuntanäppäimiin. Suojautuminen oli Street Fighter II:sta poiketen oman näppäimensä varassa, mikä mahdollisti aivan erilaisen taktikoinnin. Suojautuessa kuitenkin vahingoituttiin hieman, eli kaikkea ei voitu pistää puhtaasti suojautumisen varaan.
Taitavimmat kykenivät iskemään vastustajansa ilmaan siten, että pystyivät toimittamaan perille myös lukuisia muita iskuja ennen kilpakumppanin mätkähtmistä maahan. Perusliikkeet olivat yhteisiä kaikille pelattaville hahmoille, tosin hyökkäysten voimakkuuksissa ja kantomatkoissa oli hiuksenhienoja eroja.
Suurimmat hahmojenväliset erot syntyivät monien tuon ajan tappelupelien tapaan erikoisliikkeillä. Sub-Zero kykeni jäädyttämään vihollisensa jääpalloilla, Johnny Cage tähtäsi spagaatin tehtyään vastustajan sukukalleuksiin ja Liu Kang harrasti potkuissaan polkupyöräilyä. Liikkeitä suoritettiin lukuisin eri näppäinyhdistelmin, joissa paikoitellen ei tarvittu lainkaan hyökkäysnäppäimiä, joista päällimmäisenä mieleen tulee Raydenin taakse-taakse-eteen-yhdistelmällä toteutettava Teräsmies-henkinen syöksy.
Scorpionin keihäshyökkäys ja lukuiset muut legendaariset erikoisliikkeet ovat jääneet elämään sarjan myöhemmissä osissa, ja ovat yhtä ikonimaisia kuin itse hahmotkin.
Viimeistele hänet!
Energiamittareiden tyhjennyttyä ruudulle ilmaantui kissankokoisin kirjaimin teksti Finish Him! Tällöin pelaajilla oli muutama hetki aikaa näppäillä ulkomuistista pelisarjan kohahduttavin elementti, hahmokohtainen lopetusliike, Fatality. Siinä missä monet pelaajat naurahtivat Kanon repiessä vastustajansa rinnasta sykkivän sydämen tai Sub-Zeron kiskaistessa vastustajansa pään irti, ei hymyjä irronnut kaikilta sivustakatsojilta.
Vaikka Mortal Kombatin väkivalta onkin hyvin kieli poskessa toteutettua, sarjasta kehkeytyi valtamediassa aikansa väkivaltapelien ikoni. Nykypäivänä moinen asema saattaa naurattaa Gears of Warin ja God of Warin kaltaisiin rymistelyihin tottuneita pelaajia, mutta tuolloin pelit vielä miellettiin pitkälti lasten huviksi. Rehellisyyden nimissä Mortal Kombat ei tittelistään huolimatta ollut lähimainkaan pelimarkkinoiden väkivaltaisin ilmestys. Huomio kiinnittyi sarjaan pitkälti sen valtavan suosion takia.
Väkivaltaisuus nosti päätään myös kotiversioita kehittäessä. Vaikka Mortal Kombat kääntyi uskollisesti monille eri alustoille, Super NES -version kohdalla peli joutui Nintendon tuolloisen linjauksen takia sensuurin kouriin. Varsinaisten kamppailuiden aikana hahmoista irtosi veren sijaan ruskeaa hikeä, minkä lisäksi myös itse Fatalityjä siistittiin tai muutettiin kokonaan. Onneksi ääni Nintendon kellossa muuttui jo Mortal Kombat II:n kohdalla.
Super Nintendon Mortal Kombatissa jopa The Pitt -kentän pohjalla odottava piikkihauta oli putsattu irtopäistä sekä muista verisistä ruumiinosista. Monet varmasti muistavat kyseisen kentän myös toisestakin syystä. Sen uumenista löytyi hyvin piilotettu kamppailu Scorpionin ja Sub-Zeron liikkeitä sekoittelevaa vihreäpukuista Reptile-ninjaa vastaan. Salaperäinen vastus nähtiin jo seuraavassa jatko-osassa pelattavana hahmona täysin oman liikevalikoiman kera.
Street Fighter II:ta lainaten mukana oli myös muutamia taisteluiden välisiä minipelejä. Mortal Kombatin yksinkertainen vastine auton- ja tynnyreiden hakkaamiseen oli Test Your Might -napinrämpytys, jossa pyrittiin rikkomaan toinen toistaan kovempia esineita. Näppäimiä tuli rämpyttää niin kauan kunnes ruudulla näkyvässä mittarissa ohitettiin merkkiraja. Haastetta lisäsi hieman se, että kaikenmaailman laudan- ja teräksenpätkiä oli huitaistava vielä erillisella lyöntinäppäimellä. Kovimpia materiaaleja saikin vekslata sormet ruvella.
Olipa Mortal Kombatin tuoreempien osien tasosta mitä mieltä tahansa, alkuperäinen mätkintä oli aikansa kovimpia pelejä, jolla jyvät erotettiin akanoista. Sillä ja sen jatko-osilla on ollut myös merkittävä vaikutus nykypäivänä tuntemaamme peliteollisuuteen, eikä sarjan saama kohu ole ollut haitaksi. Päinvastoin: Mortal Kombat on menestynein länsimaalainen taistelupelisarja, joka on poikinut muun muassa kaksi täysipitkää elokuvasovitusta. Flawless Victory!
