Etsi
Halo Infiniten moninpelin pariin päästään tänä viikonloppuna.
Kena seikkailee kuitenkin vielä tänä vuonna.
Ubisoft-työntekijät osoittivat tukensa Activision Blizzardin työntekijöille avoimessa kirjeessä.
Peli näyttävät paljastuneen ennenaikaisesti PlayStationin kotisivujen kautta.
Palvelujäsenydeet tarjoavat pelattavaksi muun muassa Darksidersia, tennistä ja scifiräiskettä.
Alun perin Wii U:lta tuttu Maiden of the Black Water ehostuu nykylaitteille.
Yhdeksänvuotias verkkoroolipeli porskuttaa eteenpäin kolmannella isommalla laajennuksellaan.
Kehitystiimi haluaa varmistaa osallistavan ja turvallisen ympäristön myös Azerothissa.
Strategiapelaajat saavat seuraa hydroista, kerberoksista ja kumppaneista.
Oculus Quest 2:n vaahtomuovisuojus aiheuttaa iho-oireita käyttäjille.
Elokuun alussa kamppaillaan taas uusiss Apex-tunnelmissa.
Uuden pelin takana on myös esimerkiksi Call of Duty: Mobilea ja Pokémon Unitea tekemässä ollut TiMi Studio.
Ajokohteiksi saadaan kaikkiaan 11 erilaista biomia.