Steven Spielbergin ohjaama Ready Player One -elokuva on saanut uuden trailerin. Video auttaa valottamaan paremmin elokuvan tarinaa, mutta muutaman kuukauden takaisen aiemman trailerin tapaan myös siinä piisaa tuttuja kasvoja niin erilaisista videopeleistä, leffoista kuin muista viihdetuotteista.

Pelien osalta bongattavissa on pikaisesti esimerkiksi Street Fighter -hahmot Chun-Li ja Ryu, eivätkä Overwatchin Tracer tai Battletoadsit ole jääneet myöskään ilman valokeilaa. Muita bongattavissa olevia viihdehahmoja ovat esimerkiksi Batmanin Jokeri, Gundam-robotti ja King Kong.

Suomessa Ready Player One saa ensi-iltansa 28. maaliskuuta. Leffa perustuu Ernest Clinen kuusi vuotta vanhaan samaa nimeä kantavaan romaaniin.

YouTube video