Death Stranding 2: On the Beach saa edeltäjänsä tavoin virallisen kirjasovituksen.

Hideo Kojiman tuleva toimintaseikkailu julkaistaan PS5:lle 25. kesäkuuta, mutta sen romaaniversio ilmestyy Japanissa jo päivää aiemmin, 24. kesäkuuta.

Englanninkielisestä käännöksestä ei vielä ole tietoa, mutta alkuperäisen Death Strandingin kirjasovitus julkaistiin aikanaan kahdessa osassa Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Teoksesta ilmestyi myös äänikirjaversio.

Kirjaversion on kirjoittanut Kenji Yano, joka käyttää kirjailijanimimerkkiä Hitori Nojima. Hän vastasi myös ensimmäisen Death Stranding -romaanin kirjoittamisesta. Nojiman kynästä ovat syntyneet myös useat Metal Gear Solid -kirjasovitukset.

Kesällä ilmestyvän Death Stranding 2:n koko juoni on saatu mahtumaan 576 sivuun, joskin sivumäärästä on vaikea päätellä pelin tarinan kestoa. On myös mahdollista, että kirja ohittaa osan pelikokemuksen pitkistä kuljetustehtävistä ja keskittyy tarinallisiin hetkiin.

Death Stranding 2 sai viime sunnuntaina uuden kymmenen minuutin pelitrailerin.

Lue myös: Kymmenen minuutin traileri! Hideo Kojima kertoi Death Stranding 2:sta ja julkaisi odotetun päivämäärän

Lue myös: Pelilegenda Hideo Kojima kertoo tänään tulevasta Death Stranding 2:sta tähtinäyttelijä Norman Reedusin kanssa – seuraa paneelikeskustelua täältä

Lisäksi Death Stranding –pelien musiikit kuullaan liveversioina loppuvuodesta käynnistyvän maailmankiertueen muodossa.

Lue myös: Death Stranding -pelien musiikit kuullaan livenä loppuvuodesta käynnistyvällä maailmankiertueella

Lähde: Push Square, automation-media.com

Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.

Lue myös: Selviytyisitkö Marsissa? Suosittu strategiapeli saa pelikokemusta muuttavan VR-version

Lue myös: Seikkailut Japanissa eivät ole ohi hetkessä – näin monta tuntia Assassin’s Creed Shadows tarjoaa pelattavaa

Lue myös: Assassin’s Creed Shadows sisältää visuaalisia lisäherkkuja PS5 Pron omistajille – tällaista silmäkarkkia on luvassa