EA Sportsin tämänvuotinen jääkiekkopeli on saanut kansikuvapelaajansa.

NHL 20:n kantta komistaa Toronto Maple Leafsin supertähti Auston Matthews. Vuoden 2016 ykkösvaraus on pelannut NHL:ssä kolmen kauden verran ja yltänyt lähes piste per peli -tahtiin. Alkuvuodesta yli 11 miljoonan dollarin vuotuisen sopimuksen Toronton kanssa tehnyt 21-vuotias Matthews teki ensimmäisellä kaudellaan 40 maalia. Matthews on voittanut urallaan myös kaksi alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta Yhdysvaltain joukkueessa.

Kansikuvapelaajan ohella EA Sports on paljastanut yksityiskohtia syksyllä ilmestyvästä NHL 20:sta. Pelaajien kerrotaan saavan persoonallisia laukaisutyylejä sekä parempia syöttö- ja laukausanimaatioita. Viime vuonna esitelty World of Chel -pelimuoto taas saa uuden selviytymisturnauksen, jossa enintään 81 pelaajaa kilpailee toisiaan vastaan turnausmuodossa. Myös pelin esitysgrafiikat ja selostukset laitetaan tänä vuonna uuteen uskoon.

NHL 20 julkaistaan 13. syyskuuta PS4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: EA Sports

YouTube video