Ranskalaisstudio Sloclapin uusi lähitaistelukeskeinen peliteos Sifu on liittynyt julkaisupäivän saaneiden pelien joukkoon. PS5:lle, PS4:lle ja pc:lle Epic Gamesin kautta näin alkuun tuotava nimike saa julkaisunsa 22. päivä helmikuuta noin 40 euron oletushintaan.

Saataville tuodaan kyllä myös 50 euron Deluxe Edition, joka pitää sisällään pelin digitaalisen ääniraidan ja taidekirjan. Se päästää pelaamaan myös kaksi vuorokautta virallista julkaisua aikaisemmin.

Aiemmin myös Absolver-seikkailun luonut Sloclap herätti tyylikkäällä uutukaisellaan huomiota alunperin alkuvuodesta. Lisänäytteitä Sifun yksinpelitoiminnasta on saatu kevyesti jälleen uutuustrailerilla.

YouTube video