”Mitä mieltä sinä olet…” on Pelaajan tasaisin väliajoin ilmestyvä juttutyyppi, jolla haluamme nostaa esiin lukijoiden keskustelua ja mielipiteitä ajankohtaisista peleistä.
Warhammer-kansan oma Left 4 Dead, eli Vermintide, sai viime viikolla jatkoa pc:llä. Alkuperäinen peli (joka taannoin esiteltiin ensimmäisenä maailmassa Pelaaja-lehdessä!) otettiin varsin positiivisesti vastaan, joten monet ovat olleet erityisen kiinnostuneita Warhammer: Vermintide 2:n suhteen pelin lokakuisesta julkistuksesta asti.
Ruotsalaisen Fatsharkin kehittämä Vermintide 2 vie yhteistyötä vaativan toimintakaavan Bretonnian rajalla sijaitsevaan Helmgartin kaupunkiin, minkä lisäksei skaven-rotat saavat rinnalleen kaaossoturit. Jatko-osassa hahmovalikoima on kasvanut viiteen, ja niillä on valittavanaan 15 eri urapolkua. Viime viikolla julkaistu pc-versio onkin selkeästi kiinnostanut, sillä peliä on myyty vajaassa viikossa jo puoli miljoonaa kappaletta. Peli saapuu myöhemmin tänä vuonna myös PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.
Kirjoitushetkellä pelin yhdeksään arvosteluun pohjautuva Metacritic-arvosana on 78 prosenttia sadasta, minkä lisäksi muun muassa pisteistä luopunut Eurogamer-sivusto on antanut pelille suositusleiman. Huhtikuun Pelaaja-lehteen 187 pelin arvostelee Miika Huttunen.
Nyt, kun peli on ollut viikon pc-kansan testattavissa, haluamme kuulla teidän mielipiteenne. Onko jatko-osa parantunut ja laajentunut riittävästi? Onnistuuko se viihdyttämään muitakin kuin Warhammer-fanaatikkoja? Toimiiko yhteistyö saumattomasti?
Kirjoita omat kokemuksesi tai arvostelusi alla olevaan kommentointisarakkeeseen tai vaikkapa Pelaajalehti.comin keskustelualueelle.
Etkö ole Pelaajalehti.comin käyttäjä? Rekisteröidy täällä!
