Minecraftin luoja Markus Persson on paljastanut neuvottelevansa Warner Bros. -tuotantoyhtiön kanssa maailmanrakentelupelinsä tuomisesta valkokankaille.
Deadline-julkaisun mukaan Minecraft-elokuvaa työstämään olisi kiinnitetty tuottaja Roy Lee, joka oli toinen alkuvuodesta teattereihin saapuneen menestyksekkään The Lego Movien tuottajista. Deadlinen mukaan Warnerin kaavailema Minecraft-leffaprojekti ei olisi animaatio, mutta toistaiseksi yksityiskohtia hankkeesta ei ole vahvistettu. Persson itse vahvisti tiedon neuvotteluista omalla persoonallisella tyylillään:
Someone is trying leak the fact that we’re working with Warner Brothers on a potential Minecraft Movie. I wanted to be the leak!
— Markus Persson (@notch) 27. helmikuuta 2014
Vuonna 2011 betatestistä viralliseen julkaisuun Windowsilla, Macilla ja Linuxilla siirtynyt Minecraft ohitti äskettäin 100 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, jonka lisäksi peliä on myyty eri alustoilla yhteensä yli 35 miljoonaa kappaletta.
Lähde: Deadline