Maailman suosituin videopeli eli Minecraft on saamassa valkokangasadaptaation tänä keväänä. Nyt Minecraft-elokuvasta on julkaistu aivan uusi traileri.
Yhdyvaltalaisen koripallo-ottelun yhteydessä ilmestynyt traileripätkä tarjoaa katsojille tähän asti parhaan esittelyn elokuvan kyläläisistä. Suurinenäiset hahmot ihmettelevät elokuvan muiden toimijoiden menoa ja joutuvat possuliinien hyökkäyksen kohteeksi.
Lue myös: Minecraft-elokuvan ensimmäinen traileri on täällä
Aiemmat trailerit ovat piilotelleet creepereitä melkoisen paljon, mutta nyt vihreitä räjähtäviä otuksia päästään näkemään oikein kokonaisen lauman verran. Nähdäänpä yhden otuksen myös räjähtävän kunnolla ensi kertaa.
Elokuvan pääosissa nähdään Jack Black, Jason Momoa, Danielle Brooks (Orange Is the New Black, Peacemaker), Emma Myers (Wednesday, Kiltin tytön murhaopas) ja Sebastian Eugene Hansen. Seikkailun ohjaajana on toiminut Jared Hess (Napoleon Dynamite, Nacho Libre).
Lue myös: Keräilykorttipelien kunkusta suunnitellaan elokuvaa ja tv-sarjaa
Minecraft-elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 4. huhtikuuta.
Katso elokuvan tuore traileri alta.
Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.
