PlayStation Vita on saamassa osuutensa Mikki Hiiren tuoreimmasta seikkailusta. Epic Mickey 2: The Power of Two saavuttaa Disneyn mukaan taskukonsolin myöhemmin tänä vuonna.

Uutinen on varsin yllättävä, sillä vasta aiemmin tänä vuonna pelin kotikonsoleille tuonut Junction Point -studio suljettiin. Vaikka ensimmäinen Epic Mickey olikin eräänlainen menestys varsinkin Yhdysvalloissa, ei samaa voitu sanoa jatko-osasta.

Peli menestyi myös heikosti arvostelijoiden silmissä.

Yksityiskohtia Vita-version sisällöstä ei annettu.

Päivitys kello 21.30: PlayStation Blog on vahvistanut pelin Vita-version hyödyntävän kosketusnäyttöä maalaamiseen, minkä ohella laitetta kallistelemalla pelissä voi ohjailla ajoneuvoja. Pelin yhteistyötilaa on myös mahdollista pelata WiFin välityksellä.

Lähde: Disney Movies UK (Twitter)