Microsoftin Activision Blizzard -yritysosto ei sittenkään näytä toteutuvan vielä tällä viikolla.
Yhtiöiden välisen sopimuksen määräaika umpeutui tiistaina. Sopimuksen puitteissa Microsoftin olisi tullut viedä kauppa maaliin ennen sopimuksen päättymistä välttääkseen kolmen miljardin dollarin sopimussakon maksamisen.
Vaikka kaupan toteutumista pidettiin viime viikolla saatujen oikeuden päätösten perusteella jo lähes varmana, eivät yhtiöt ole pystyneet toteuttamaan suunnitelmaansa vielä Ison-Britannian kilpailuviranomaisten vastustuksen vuoksi. Kilpailuviranomaiset antoivat alkuviikosta kahden kuukauden jatko-ajan, jonka aikana Microsoftin tulisi löytää kauppaan tyydyttävä järjestely, joka hälventää kilpailuviranomaisten huolia etenkin pilvipelimarkkinoihin liittyvistä kilpailuvaikutuksista.
Reutersin mukaan Microsoft ja Activision ovat neuvotelleet sopimuksen päättymisen alla jatkosta, jonka puitteissa kauppa voitaisiin viedä maaliin kilpailuviranomaisten hyväksynnän jälkeen. Microsoft pyrkii jatkoneuvotteluilla välttämään mahdollisen kolmannen osapuolen ostotarjouksen sekä välttämään sopimussakon maksamisen. Mikäli sopimus umpeutuu, voi kumpikin osapuoli kuitenkin irtautua kaupasta näin halutessaan.