Capcom paljasti hiljattain Marvel vs. Capcom 3:n. Street Fighter IV:n menestyksen innoittamana japanilaispelitalo on päättänyt elvyttää toisen klassisen mätkintäsarjansa, jossa Marvelin Wolverinen ja Hulkin kaltaiset supersankarit ottavat yhteen Capcom-hahmojen kanssa.
Istahdimme hetkeksi Capcomin Ryota Niitsuman pariin juttelemaan näillä näkymin keväällä 2011 PS3:lle ja Xbox 360:lle ilmestyvästä pelistä.
Oliko alusta alkaen selvää, minkä tyylisen ulkoasun peli tulisi saamaan, vai kokeilitteko erilaisia vaihtoehtoja kehityksen varrella?
– Alun ja lopullisen tuotteen välillä on ollut useita välimuotoja, mutta päämääränä on aina ollut sarjakuvien henkiin herättäminen. Emme tinkineet tästä tavoitteestamme missään vaiheessa, vaikka kokeilimmekin erilaisia tyylillisiä vaihtoehtoja.
Edellisen pelin julkaisusta on kulunut jo pitkään ja uutta osaa odotetaan kärsimättömästi. Huolestuttivatko Marvelin tai Capcomin fanien odotukset pelin suhteen ja tunsitteko paineita saada pelistä riittävän laadukas?
– Jos olisin pelännyt fanien odotuksia, olisi peli jäänyt todennäköisesti tekemättä. Pelin luojana luotan kykyihini ja uskon, että niin pitkään kun uskon itseeni ja tekemisiini, myös fanit pitävät pelistä.
Millaisen haasteen japanilaisen ja länsimaisen sarjakuva- ja pelikulttuurin erot asettivat molempia markkinoita kiinnostavan pelin tekemiselle?
– Koska kyseessä ovat Marvelin sarjakuvat, emme oikeastaan huolehtineet ollenkaan manga-tyylistä pelin tekemisessä. Pelisuunnittelun kannalta ymmärrämme kuitenkin, että lännessä ja Japanissa asiat tehdään eri tavalla. Hyvän tappelupelin perusteet ovat kuitenkin helposti ymmärrettävissä, tehtiin peli sitten missä vain. Esimerkiksi Street Fighter ?pelit, jotka on tehty Japanissa, nauttivat huikeaa suosiota ympäri maailman. Pyrkimyksenämme onkin ollut hauskan pelin tekeminen, sillä uskomme sen viihdyttävän faneja sekä Japanissa että muualla.
Onko pelissä avattava sisältö saavutettavissa lähinnä moninpelin kautta, vai onko myös yksinpelin mielekkyyteen pyritty panostamaan?
– Yksinpelin harjoittelumuodot ovat tärkeitä osia pelin opettelussa, mutta emme vielä tiedä tarkalleen varsinaisen yksinpelin toteutuksesta tai sitä kautta avattavasta sisällöstä. Pyrimme kuitenkin tekemään pelin, josta on mahdollista nauttia myös ilman nettiyhteyttä tai pelikaveria.
Millä tavalla Marvel vs Capcom eroaa esimerkiksi Street Fighterista tappelupeleihin paneutumattoman silmissä?
– Street Fighterissa pärjääminen perustuu enemmän ajoitukseen ja pelimekaniikan osaamiseen. Marvel vs Capcomin vetonaula on liioitelluissa, ruudun täyttävissä erikoisliikkeissä. Pelin keskeinen ajatus on hauskanpito ja pelaamisen aloittamisen helppous sekä yhdessä pelaaminen ilman vastustajan analysointia ja pelistrategian luomista.
Onko Marvel vs Capcom 3:sta odotettavissa Street Fighter IV:ää kolmiulotteisempaa pelikokemusta, kuten vuorovaikutusta pelialueiden kanssa?
– Peli toimii hyvin samaan tapaan Street Fighterin kanssa. Hahmomallit ovat kyllä kolmiulotteisia, mutta peli toimii kaksiulotteisen tappelupelin tyyliin. Kolmiulotteisille kamppailupeleille on kuitenkin tilausta, mutta uskomme vahvuutemme piilevän juuri kaksiulotteisten mätkintöjen tekemisessä.





