Kehittäjä Hangar 13 on julkaissut uuden päivityksen tuoreeseen Mafia: The Old Country -toimintapeliin. Päivitys keskittyy pääasiassa pelin vakauden parantamiseen ja tekoälyhahmoihin liittyvien bugien korjaamiseen.
Lue myös: Näin tänään ilmestynyt Mafia: The Old Country hyödyntää PS5 Pron tehoja
Hangar 13 ilmoittaa virallisella Mafia-sometilillään kyseessä olevan pelin “suurin päivitys tähän mennessä”, ja se on nyt saatavilla kaikilla alustoilla.
Päivitys korjaa keskeisiä 1900-luvun alun Sisiliaan sijoittuvan teoksen ongelmia. Näihin liittyvät esimerkiksi tilanteet, joissa pelin tekoälyhahmot, kuten Luca ja Cesare, eivät suorittaneet oikeita toimia tarinan edetessä, mikä saattoi estää pelaajan etenemisen. Lisäksi tarinan kolmannen luvun tehtävää on muokattu, jolloin pelaajan ei ole enää pakko nujertaa tiettyä vihollista jatkaakseen eteenpäin. Myös vihollisten liikkumista ja reagointinopeutta on parannettu.
Päivitys tuo lisäksi parannuksia pelin grafiikkaan, käyttöliittymään, ääniin ja hahmoanimaatioihin. Myös vakautta on hiottu PS5:llä, Xbox Series X/S:llä ja PC:llä, minkä ansiosta kaatumiset vähenevät etenkin PC-alustalla. Steam-pelaajat saavat puolestaan korjauksen ruudunpäivitysnopeutta parantavaan DLSS Frame Generation -ominaisuuteen, joka saattoi aiemmin sammua kesken pelin.
Uusin päivitys on jatkoa aiemmin elokuussa julkaistuille korjauksille, jotka tekivät siirtymisen välianimaatioista pelitilanteeseen aiempaa sulavammaksi.
Vaikka Hangar 13 ei suunnittele tarinallisia lisäosia The Old Countryyn, studio on vahvistanut ilmaisen ja uusia aktiviteetteja lisäävän Free Ride -pelitilan ilmestyvän lähiaikoina.
Lue myös: Mafia: The Old Country saa uuden pelimuodon ilmaisessa päivityksessä
Lähde: GameRant
Lue myös: Suuri joukko pelejä poistuu pian PS Plus -palvelusta – mukana laadukkaat tarinalliset seikkailut
Lue myös: Palkittu pulmaseikkailu ja kehuttu moninpelattava kilpa-ajokokemus ovat ladattavissa hetken maksutta