Pelaaja.fin perinteisessä viikon kyselyssä udellaan milloin mitäkin enemmän tai vähemmän ajakohtaisista peliaiheista. Viime viikolla utelujen kohteeksi päätyi ensireaktiot PlayStation 5:n uudesta virallisesta ohjaimesta, joka esiteltiin ominaisuuksia ja ulkoasua myöten. Kuinka monta ohjain miellyttää?

Vastauksia kertyi tällä erää 739 kappaletta, ja vastausvaihtoehdot pidettiin varsin selkeinä. Vastaajista 77 prosentin enemmistö koki ohjaimesta paljastuneet yksityiskohdat miellyttävinä, kun taas 23 prosenttiin ensiesiintyminen ei tehnyt vaikutusta.  Avoimissa kommenteissa monet negatiiviset kommentit tuntuivat koskevan muun muassa ohjaimen väritystä, mutta yksilöllisiäkin huolia kuvat ja tiedot aiheuttivat.

– Kyl maar. Todella miellyttävä ulkoasu ja rohkea veto Sonylta. Tulen melko varmasti hommaamaan eri värisenä, jos mahdollista, mutta ulkoasu miellyttää siitä huolimatta, vastasi Almasy avoimissa kommenteissa.

– Päällisin puolin ihan siistin näköinen, joskin ottaisin mieluummin mustan. Enemmän Xbox-ohjaimen tapainen muoto miellyttää myös. Tattien sijoittelu on itseäni enemmän miellyttävä boxilla. Liipaisimet voisivat olla enemmän kaarevat, kertoi Angel of Death.

– Muotoilunsa puolesta vaikuttaa taas kerran askeleelta eteenpäin, mutta ulkonäkö kyllä jättää toivomisen varaa. Vähän turhan krumeluurinen kapistus, josta tulee huonolla tavalla mieleen pc-puolen gaming-brändätyt laitteet, joista ei värivaloja ja futuristista designiä puutu, puntaroi Haerski.

– Jos/kun hankin lopulta PS5:n, niin ostan varmaan jonkin bundlen, jossa on erivärinen ohjain kuin valkoinen. Jotenkin itseeni ei oikein uppoa DualSensen ”applemainen” muotoilu, tuumasi Sundance Kid.

– Ainakin ensialkuun kaksivärinen design näyttää kummalliselta, vaikka siihen on jo hieman ehtinyt tottua. Kosketuslevyn mukana pitäminen ei vaikuta perustellulta ainakaan sen mukaan, miten vähän sitä käytettiin PS4-peleissä., vesinokkaelain puntaroi.

– Paljon on tottakai vielä parannettavaa vaikka lähemmäs xbox ohjainta on kokoajan mentykkin, kuten tatit ja liipasimet. Eniten kiinostaisi onko tässä painoa ja sellasta tuntua ettei ole vaan joku halvanoloinen muovin kappale käsissä, miltä ds4 ja varsinki ds3 kanssa ei voinut välttyä. Sanomattakin on tottakai selvää ettei tämä samassa karsinassa tule olemaan Xbox elite ohjainten kanssa, eikä toki niin ole missään väitettykään, kirjoitti TelaKeiju.

– Kauheat värit eikä muotokaan kovin hyvältä näytä, ei näin; OsKu vastasi.

Miellyttääkö PlayStation 5:n uusi DualSense -ohjain?

Kyllä 77 %
 
Ei 23 %
 
Ääniä yhteensä: 739