Emulaattorikehittäjät ovat saaneet The Legend of Zelda: Tears of the Kingdomin toimimaan pikavauhdilla.

Perjantaina ilmestynyt The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom oli vuotojen seurauksena pelattavissa emulaattoreilla jo hyvissä ajoin ennen julkaisua. Kehittäjät eivät kuitenkaan voineet virallisesti tukea peliä vuodetun version perusteella mahdollisten oikeudellisten seuraamusten vuoksi.

Julkaisun odottaminen ei kuitenkaan juuri viivästyttänyt The Legend of Zelda: Tears of the Kingdomin emulaattoritukea. Esimerkiksi Yuzu-emulaattori ilmoitti jo viikonlopun aikana The Legend of Zelda: Tears of the Kingdomin pyörivän täydellä vauhdilla suurimmalla osalla pc-laitteistoja.

Emuloidun The Legend of Zelda: Tears of the Kingdomin pelaaminen edellyttää tietenkin emulaattorin ohella varsinaisen pelin sekä konsolilta löytyvät salausavaimet. Nintendo iskikin Tears of the Kingdomin julkaisun alla juuri salausavainten tallentamiseen käytettävään Lockdown-ohjelmistoon tekijänoikeuslakeihin vedoten. Yhtiön pyrkimyksenä lienee vuoden myydyimpiin peleihin lukeutuvan Tears of the Kingdomin piraattikopioiden leviämisen rajoittaminen, mutta toimenpiteillä on todennäköisesti vain rajallisesti vaikutusta piratismiin.

Lähde: PC Gamer