Xbox on joutunut jälleen kilpailuviranomaisten syyniin Yhdysvalloissa.

Microsoft ilmoitti äskettäin tekevänsä muutoksia Xbox Game Pass -tilauspalveluunsa. Muutosten osana Game Passin edullisempi konsolitilaus korvattiin uudella Xbox Game Pass Standardilla, joka ei sisällä uutuuspelejä aiemman tilaustason tapaan. Samalla yhtiö korotti uutuuspelit sisältävän Game Pass Ultimate -tilauksen hintaa.

Muutokset eivät miellyttäneet Yhdysvaltain kauppakomissio FTC:tä. Kauppakomission oikeuteen tällä viikolla toimittaman valituksen mukaan muutokset aiheuttavat kuluttajille haittaa, jota se pyrki välttämään yrittäessään estää Microsoftin viime vuonna maaliin saattelemaa Activision Blizzard -kauppaa.

Microsoft toimitti FTC:n syytöksiin vastineen, jossa se kiistää muutosten heikentäneen Game Passin palvelutasoa. Yhtiö viittaa esimerkiksi uuden Standard-tason verkkomoninpelitoimintoihin, jotka eivät sisältyneet aiempaan Game Pass -konsolitilaukseen.

Game Pass Ultimaten kuukausimaksun muutaman euron korotusta Microsoft taas puolustelee palveluun saapuvilla uusilla peleillä, joihin lukeutuu esimerkiksi tuleva Call of Duty: Black Ops 6. Yhtiö huomauttaakin, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun uusi Call of Duty -peli tulee saataville tilauspalvelun kautta.

Lisäksi Microsoft vetoaa vastineessaan tilauspalvelumarkkinoiden kilpailuasetelmaan. Sen mukaan PlayStation Plus menestyy edelleen, vaikka Sony lisää palvelun valikoimaan uutuuspelejä vain harvakseltaan. Microsoft toteaakin Activision Blizzard -kaupan hyödyttävän sekä kilpailua että kuluttajia Game Pass -muutoksista huolimatta.

Lähde: VGC