Uuden sukupolven pelien kehitys vaatii noin neljä kertaa enemmän työtä kuin nykyisellä sukupolvella, arvioi PlayStation 4:lle ilmestyvän Killzone: Shadow Fallin pääsuunnittelija Eric Boltjes.
Miehen mukaan PlayStation 4:n arkkitehtuurin takia pelinkehitys on helpompaa, mutta yksityiskohtien määrän takia se vie enemmän aikaa.
– Arkkitehtuuri on todella siisti, koska sille on helpompi kehittää. Muistia, kovalevytilaa ja prosessointitehoa on enemmän, joten arkkitehtuurilla on helpompaa luoda pelejä. Se myös vaatii kehittäjiltään enemmän, koska uuden sukupolven pelin tuotantoon vaadittava työmäärä ei vain tuplaantunut, se nelinkertaistui, Boltjes kertoo tuoreessa haastattelussa.
Syynä työmäärän kasvuun on pelien parantunut ja entistä yksityiskohtaisempi ulkoasu, jonka luomiseen tarvitaan rutkasti enemmän työvoimaa sekä kommunikointia kehitystiimin välillä.
– Teknisestä näkökulmasta se tekee asioista helpompaa, mutta ammatillisesta näkökulmasta vaikeampaa, Boltjes summaa.
Killzone-sarjaa kehittävällä Guerrilla Gamesilla uudelle sukupolvelle kehittämistä on silti pidetty erittäin tärkeänä. Päätös seuraavan sukupolven kelkkaan loikkaamisesta tehtiin jo hyvissä ajoin, noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Killzone: Shadow Fall julkaistaankin PlayStation 4:n julkaisupäivänä, 29. marraskuuta.
Lue Boltjesin englanninkielinen haastattelu kokonaisuudessaan lähdelinkin takaa.
Lähde: VG24/7