Pc:n suosituista ArmA-sotapeleistä vastanneen Bohemia Interactiven työntekijöitä on joutunut pidätetyksi Kreikassa Límnosin saarella. Asian on varmistanut tsekkiläisen pelitalon toimitusjohtaja Marek Spanel yhtiön keskustelufoorumilla.
Toistaiseksi toimitusjohtaja ei kuitenkaan halua, että aiheesta puhuttaisiin enempää ainakaan yhtiön omalla keskustelualueella. Parhaillaan Bohemia itsekin odottaa yksityiskohtaisempia lisätietoja tapauksesta.
Kreikkalaisen uutissivusto News247:n mukaan pidätetyiksi joutuneista kehittäjistä toinen on 28- ja toinen 33-vuotias. Kreikkalaiset uutislähteet kertovat miehien saaneen syytteen vakoilusta. Syytetyt olivat ilmeisesti kuvaamassa saarella erilaisia sotilaislaitoksia ArmA 3 -peliinsä, joka sijoittuu osin Límnosiin ja sen lähialueille.
Tapaus ei ole aivan ensimmäinen luontoaan Kreikassa. Vuonna 2001 maan viranomaiset ottivat kiinni 14 lentokonespottaajaa vakoilusta, sillä he olivat ottaneet valokuvia paikallisen armeijan ilmailunäytöksestä kielloista huolimatta. Vuonna 2002 kahdeksan heistä tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen, kun taas lopuille tuomittiin auttamisesta vuoden verran ehdollista vankeutta. Myöhemmin samana vuonna tuomiot kuitenkin kumottiin 13 spottaajalta.
ArmA-pelisarja on tunnettu erityisesti astetta realistisemmasta otteestaan sotaan. Viimeisten kuukausien aikana nimen on nostanut maailmankartalle myös sen suosittu zombimodi DayZ.
Päivitys kello 1.22: Giant Bombin saaman Bohemian lausunnon mukaan pidätetyt olisivat olleet työmatkan sijaan saarella lomamatkalla kokeakseen sen kauniin ympäristön itse. Yhtiö myös vakuuttaa, että se kunnioittaa lakia eikä se näin myöskään kehoita työntekijöitään rikkomaan sitä missään maassa.