Rock Band antaa jokaisen meistä toteuttaa bändiunelmansa.
Guitar Heron tekijöiden Harmonixin uskomaton musapeli oli pelattavissa Games Convention -messujen takapihalla. Siellä sijaitsi Rock Band -lava, jonka vieressä komeili valtava kaksikerroksinen bussi, jonka uumenissa pääsi pelaamaan Rock Bandia.
Pelissä veivataan kitaran ja basson ohella myös lauluosuudet sekä rumpukomppi. Jälkimmäinen hoituu fantastisen rumpuohjaimen avulla, jota taotaan aidoilla kapuloilla.
Rumpujen pinta on kumia, joten kannuja saa takoa huolella ilman pelkoa siitä, että setti hajoaisi. Oma äitini olisi varmasti ollut onnellinen, jos olisi voinut ostaa minulle skidinä tällaisen. Olohuoneen tuolit olisivat kenties säilyneet ehjinä pahimpina Kiss-fanitusvuosinani.
Rumpupatteri koostuu neljästä värikoodatusta rummusta sekä bassopedaalista. Rock Bandin biisien soittaminen rumpalina tuntuu ihan uskomattoman siistiltä ja hyvin aidolta.
Tsekkaa tästä kaksi Rock Band -pelivideota, joista näkee paremmin mistä oikein on kyse.
Nirvanaa Rock Band -tyyliin. Rummuissa Retailer of the Year. (25 Mt, Quicktime MOV).
Rock Bandia varten tehty kitara on paljon Guitar Heron kitaraa siistimpi. Se on isompi ja jykevämpi ja tuntuu paljon aidommalta. Ohuempi kaula ja paremmat kaulanappulat tekevät kitarasta viimeistellyn oloisen. Kitaran kaulan yläosassakin on nappulat, joilla voi tilutella sooloja.
Rock Band ilmestyy Euroopassa ensi vuoden alussa. Tulevassa Pelaajassa on Harmonixin perustajan Alex Rigopoulosin massiivinen haastattelu, jossa käydään läpi esimerkiksi Metallican osallistuminen Rock Bandiin, Harmonixin tulevaisuuden suunnitelmat ja paljon muuta.