Until Dawnin tänä keväänä ensi-iltansa saavasta elokuvaversioinnista on julkaistu nippu uusia julistekuvia. Samalla myös Suomen julkaisupäivämäärä on saanut odotetun vahvistuksen.
Julistekuvia ilmestyi peräti kuusi erilaista kappaletta. Yksittäisessä kuvassa nähdään synkeä talo, jonka yläkerrassa yhdestä ikkunasta kajastaa valoa. Talo muodostaa tiimalasin yläosan, josta valuu luita alemman lasin pohjalle. Tämä on selkeä hatunnosto alkuperäisvideopelin taiteelle, jossa nähdään niin ikään pääkallo sekä pimeähkö mökki.
Lue myös: Until Dawn -elokuva ei ole suora käännös alkuperäispelistä – keskiössä uudet hahmot ja tuore tarina
Lue myös: Tältä näyttää Until Dawn -elokuva – katso ensimmäinen featurette-video
Muut viisi kuvaa ovat keskenään suhteellisen samankaltaisia. Niissä jokaisen kuvan yläosassa nähdään hieman erilainen hirviö, alaosassa nähtävät pelokkaat naisen kasvonpuolikkaat taas muuttuvat joka kuvan myötä enemmän verisiksi. Näillä seikoilla halutaan painottaa elokuvan tarinallista puolta, jossa hahmot joutuvat kohtaamaan aikasilmukassa joka yö uuden painajaisen selvitellessään ystävänsä mysteeristä katoamistapausta.
Until Dawnin myös vahvistetaan saavan ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 25. huhtikuuta. Uusi traileri julkaistaan peli- ja elokuvakansan katseltavaksi myöhemmin tänään.
Lue myös: Vihjeet Until Dawnin jatko-osasta kiihtyvät – Kaksi ensimmäisen osan näyttelijää vihjailee jatkosta
Kurkista alta Until Dawn -elokuvan tuoreet julistekuvat sekä aiempi traileri.
