Pelistudio Telltale Games on taas isoissa vaikeuksissa.
Seikkailupeleistään tunnettu kehittäjä joutui vuonna 2018 lopettamaan toimintansa taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Telltale Games avasi kuitenkin ovensa myöhemmin uudestaan, mutta nyt studion kerrotaan kamppailevan jälleen taloushaasteiden kanssa.
Studio kertoo Twitter-tilillään julkaisemassaan viestissä joutuneensa äskettäin irtisanomaan osan henkilöstöstään haastavien markkinaolosuhteiden vuoksi. Telltale Gamesin entisiltä työntekijöiltä saatujen tietojen mukaan tilanne on kuitenkin vakavampi kuin studio viestissään antaa ymmärtää.
Telltalen leivissä jo ennen studion alkuperäisiä ongelmia työskennellyt Jonah Huang kertoo julkaisemissään viesteissä Telltalen irtisanoneen suurimman osan tiimistään jo syyskuussa. The Wolf Among Us 2:n parissa työskennellyt Huang kertoo, ettei pysty kertomaan tietoja pelin tilanteesta vaitiolosopimuksensa nojalla. Telltalen mukaan studion työstämät projektit ovat edelleen tuotannossa, eikä sillä ole tällä hetkellä enempää kerrottavaa niiden tilanteeseen liittyen.
The Wolf Among Us 2:n oli aikaisemmin määrä ilmestyä tämän vuoden aikana, mutta Telltale kertoi keväällä joutuneensa viivästyttämään pelin julkaisua. Studion viimeisin julkaistu peli on heinäkuussa ilmestynyt The Expanse -sarjaan pohjautuva seikkailu.
Lähde: PC Gamer