Future Film tuo japanilaiseen videopeliin perustuvan Exit 8 -elokuvan Suomen valkokankaille. Elokuvan ensi-ilta on 24. lokakuuta 2025.

Exit 8 -elokuvan on ohjannut Genki Kawamura. Se sai maailman ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 19. toukokuuta 2025, jossa se sai kahdeksan minuutin suosionosoitukset ja voitti myös palkinnon parhaasta julisteesta. Elokuva on kerännyt pääosin myönteisiä arvioita, ja sen IMDb-arvosana on tällä hetkellä 7,7/10.

Päähenkilönä nähdään Kazunari Ninomiya eli ”Nino”, näyttelijä, mediapersoona ja Arashi-poikabändin laulaja.

The Exit 8 on kulttisuosioon noussut kauhuindiepeli, jonka on kehittänyt Kotake Create. Pelin ideana on päästä ulos metroaseman alikulkutunnelista. Tämä onnistuu tarkkailemalla ympäristöä ja havaitsemalla, kun pelkistetyn valkoisella käytävällä on tapahtunut jokin muutos. Silloin pelaajan täytyy kääntyä takaisin, tai hän joutuu palaamaan takaisin lähtöruutuun.

Säikyttelyn sijaan pelin viehätys on ollut ahdistavassa tunnelmassa ja tyhjien asemien painostavssa ilmapiirissä. The Exit 8 on ollut erityisen suosittu peli myös striimaajien keskuudessa.

Peli julkaistiin alun perin PC:lle vuonna 2023, ja sitä seurasivat julkaisut kaikille konsoleille sekä Meta Quest -laseja tukeva The Exit 8 VR -versio.

Katso tulevan elokuvan traileri tästä:

YouTube video

Lähde: Nytleffaan.fi

Lue myös: Striimaajien suosimasta pienestä kauhupelistä on tulossa elokuva, ja nyt siitä on julkaistu ensimmäinen traileri