World Video Game Hall of Fame on saanut uusia pelilisäyksiä, joihin lukeutuu Raren kehuttu ensimmäisen persoonan räiskintäpeli GoldenEye 007.
Lue myös: Räiskintäklassikko GoldenEye 007 saapuu teräväpiirtomuodossa Switchille ja Xbox Game Passiin
The Strong -pelimuseoon kuuluva ja New Yorkissa sijaitseva World Video Game Hall of Fame sai alkunsa vuonna 2015. Museon tarkoituksena on antaa tunnustusta yksittäisille elektronisille peleille aina kolikkopeleistä konsolikokemuksiin.
Museon valitsemat pelit ”ovat ”nauttineet pitkäaikaista suosiota ja vaikuttaneet merkittävästi pelialaan tai populaarikulttuuriin ja yhteiskuntaan laajemmin”. Jäätyään viime vuonna valitsematta Hall of Fameen, Nintendo 64 -klassikkona pidetty GoldenEye 007 on vihdoin saanut kunnian päästä mukaan museoon.
– GoldenEye ylsi aikalaistensa yläpuolelle ja nousi Nintendo 64:n kolmanneksi myydyimmäksi peliksi – edelle ehtivät vain Super Mario 64 ja Mario Kart 64, World Video Game Hall of Famen tiimi kirjoittaa.
Perusteluna valinnalle on myös GoldenEyen edistyksellisyys konsolilla.
– Kriitikot ylistivät peliä ensimmäisenä kunnolla konsoleilla toimineena FPS-pelinä, ja sitä pidetään yhä yhtenä parhaista moninpelikokemuksista, mitä Nintendon konsoleilla on koskaan nähty, museotiimi toteaa.
Tänä vuonna The Strong -museon World Video Game Hall of Fameen valittiin myös Defender, Quake ja Tamagotchi. Vuodesta 2015 alkaen Hall of Fameen on lisätty 49 peliä, joihin lukeutuvat alkuperäisen Tomb Raiderin, The Legend of Zelda: Ocarina of Timen, Tetriksen ja Pac-Manin kaltaisia merkkiteoksia. Voit tutustua World Video Game Hall of Fameen täältä.
Lähde: Eurogamer, Museumofplay.org
Lue myös: PS5:n aloitusnäkymä saa todennäköisesti hyödyllisen lisäyksen – uudistus on jo betatestausvaiheessa