Dragon Age: Inquisition on saamassa ensi viikolla uuden laajennuksen. Tiistaista 5.5. alkaen niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle kuin pc:llekin hivuttautumisen aloittaa Dragonslayeriksi kutsuttu lisäri, jonka lataaminen tulee olemaan itse kullekin ilmaista.

Sisältönsä osalta Dragonslayer tulee keskittymään Inquisitionin moninpeliin. Laajennus lisää pelin verkkopuoleen niin kolme uutta hahmoa (Avvar-soturi Skywatcherin, Isabelan ja Zither-virtuooson) kuin myös uuden Ferelden Castle -kartan. Uudessa lokaatiossa odotettavissa on muun muassa lohikäärmetoimintaa.

Lisätietoja Dragonslayerista saadaan tiistaina kello 20.00 Suomen aikaan BioWaren Twitch-lähetyksessä. Sitä pääsee katsastamaan tästä.

Xbox Onella ja pc:llä viime kuussa tavattu Jaws of Hakkon -laajennus on myös pian saavuttamassa niin PlayStation 4:n, 3:n kuin Xbox 360:nkin. Noin 15 euron hintainen lisäri aloittaa vipellyksen kyseisille alustoille 26. toukokuuta.

Päivitys kello 23.40: Dragonslayerin julkistuksen ohella BioWare on nyt myös vahvistanut, että Dragon Age: Inquisitionin The Balck Emporium -päivitys rantautuu peliin myös 5. toukokuuta. Päivitys esittelee peliin erikoiskaupan täynnä uusia esineitä ja tarjoaa myös mahdollisuuden muuntaa päähenkilönsä ulkoasua. Dragon Age: Origins– ja Dragon Age II -pelaajat voivat samalla avata Skyholdiin kaksi uutta valtaistuinta.

Lähde: Dragon Age (kotisivu)