Jokainen 2000-luvun taitteessa elänyt pelaaja muistanee Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty -pelin leuat loksauttaneen E3 2000 -messutrailerin. PlayStation 2 -hiiviskelyn julkistanut traileri esitteli Solid Snaken tulevaa seikkailua niin tarinaa, pelimekaniikkoja kuin aikansa näyttävintä graafista loistoakin myöten.

Nyt Digital Foundry on päättänyt ehostaa legendaarisen messutrailerin 4K-resoluutioon käyttäen apunaan tekoälyskaalausta. Syyksi kerrottiin, ettei trailerista ole saatavilla erityisen hyvälaatuista versiota, sillä yleisimmin jaossa olleet versiot olivat varsin heikkolaatuisia nykypäivän standardeilla.  Skaalatun 4K-version pohjana käytettiinkin messuilla jaettua DVD-versiota trailerista.

Trailerin voi katsoa uudessa uljaudessaan ohesta. Videon alussa kuullaan trailerin sekä skaalaukseen käytetyn teknologian taustoja.

YouTube video