Capcom vaikuttaisi aloittaneen varsin erikoisen markkinointitempauksen Britanniassa Resident Evil 6 -pelin lähestyvän julkaisun kunniaksi. Brittilehti MCV raportoi käyneensä hiljattain useiden muiden journalistien kanssa osuvasti nimetyssä Wesker & Son -lihapuodissa, jossa myytävä tavara näyttäisi olevan peräisin ihmisestä.

Tietystikin totuus on hieman toisenlainen ja kaupan oleva liha on vain taiteiltu näyttämään esimerkiksi ihmisten ruumiinosilta. Myös erilaisia aiheeseen liittyviä juomia on Weskereilla tarjolla.

Paikka avasi ovensa koko kansalle eilen Lontoossa ja on toiminnassa vielä tämän päivän ajan. Sen ohella paikallisessa patologian museossa tarjotaan samalla luentoja, joissa Resident Evilin käsittelemiä teemoja rinnastetaan oikeaan maailmaan.

Kaikki toiminnasta kerätty tuotto annetaan Capcomin mukaan hyväntekeväisyyteen.

Wesker & Sonin kotisivuille pääsee tästä. Ohessa kuvia myyntitavarasta ja lisää löytyy toisesta lähdelinkistä.

Itse Resident Evil 6 -peli tuodaan sekä PlayStation 3:lle että Xbox 360:lle lokakuun 2. päivä. Myös pc-versio on työn alla.

Lähde: MCV(1), (2)