Outriders-verkkotoimintapelin ystäville on tarjolla huonoja uutisia.
Puolalaisen People Can Fly -studion kerrottiin äskettäin peruneen kaksi peliprojektia rahoitusongelmien vuoksi. Uusien väitteiden mukaan toinen perutuista peleistä oli Outriders 2.
Lue myös: People Can Fly perui kaksi peliä talousvaikeuksien vuoksi
Outriders 2:n perumisesta kertovat tiedot tulivat julkisuuteen alun perin TheThumbWars-sivuston kautta, mutta myös Insider Gaming kertoo saaneensa vahvistuksen asiaan. TheThumbWarsin tietojen mukaan peli olisi ollut jo lähes valmis, mutta Insider Gaming kertoo saamaansa video- ja kuvamateriaaliin perustuen, ettei pelin kehitys ollut vielä aivan niin pitkällä.
Lähteiden mukaan Outriders 2:n perumisen taustalla olivat rahoitus- ja viestintähaasteet julkaisija Square Enixin kanssa. Myös People Can Fly viittasi haasteisiin Square Enixin kanssa viime kuun vaihteessa kertoessaan Project Gemini -työnimellä tunnetun projektin perumisesta. Uusien tietojen mukaan Project Gemini olisi ollut nimenomaan Outriders 2:n työnimi. Kumpikaan osapuoli ei ole vahvistanut, että peruttu peli olisi ollut Outriders 2.
Lue myös: Battlefield 6 -vuodot jatkuvat – nyt saatiin pelikuvaa paluun tekevästä suosikkipelimuodosta
Lue myös: Switch 2:n julkaisu oli pettymys – pelimyynnit jääneet reilusti alle odotusten
Lähde: Insider Gaming