Nintendon elokuvasuunnitelmille on luvassa jatkoa, lähteet kertovat.
Uusien tietojen mukaan aikaisemmin tänä vuonna Super Mario Bros. -elokuvan julkaisseet Nintendo ja elokuvayhtiöt Universal ja Illumination neuvottelisivat jo uuden elokuvan tekemisestä. Luvassa olisi näillä näkymin The Legend of Zelda -pelisarjaan perustuva elokuva.
Elokuvakriitikko Jeff Sneiderin mukaan Nintendon ja tuotantoyhtiöt ovat lähellä yhteisymmärrystä Zelda-elokuvasta. Sneider kertoo uuden sopimuksen tulevan Universalille kalliiksi, sillä Mario-elokuvan menestyksen myötä Nintendolla on vahva neuvotteluasema.
Huhtikuussa elokuvateattereihin saapunut Super Mario Bros. -elokuva on yksi vuoden 2023 ja koko elokuvahistorian menestyksekkäimmistä elokuvista. Tähän mennessä elokuva on kerännyt yli 1,3 miljardin dollarin lipputuotot, mikä oikeuttaa sen 18. sijaan kaikkien aikojen tuottoisimpien elokuvien listalla.
Lähde: Eurogamer