Hitmanin murhamatka Italiaan päivättiin, uutta sisältöä ulos myös tänään

Uusin Hitman-peli on laajentunut tänään torstaina muutamalla uudella haasteella. Samalla päiväyksen on saanut pelin seuraava pelialue, Sapienza.

31.3.2016 21:06

Uuden Hitmanin seuraava pelialue saapuu peliin 26. huhtikuuta, kehittäjä IO Interactive on vahvistanut. Uusi alue vie murha-agentin seuraavaksi fiktiiviseen Sapienzan kylään Italiaan, josta saatiin alunperin videomaistiaista jo viime vuonna oheisella trailerilla.

Pelin nykyinen Ranskaan sijoittuva pelialue elää sekin vielä edelleen. IO julkaisi peliinsä tänään uuden päivityksen, joka lisää siihen kymmenen uutta haastetta, jotka pyörivät pelistä löytyvän vampyyritaikuriasusteen ympärillä. Päivitys korjailee myös muutamia pelin ongelmia, kuten pisteytystä sekä hajanaisia kaatumisongelmia, ja pitäisipä Hitmanin seikkailujen latautua jatkossa myös nopeammin.

Yksityiskohtaisen listan kaikista lisistä löytää Hitmanin kotisivuilta.

Saatavilla uusin Hitman on ollut nyt ensimmäisen niin sanotun episodinsa osalta aina maaliskuun 11. päivästä alkaen. Kaikkiaan pelin on tarkoitus laajentua pitkin kuluvaa vuotta saaden Sapienzan lisäksi vielä ainakin neljä muuta pelialuetta sekä jatkuvalla syötöllä myös uusia haasteita ja muuta pikkulisää. Peliä ei saadakaan suoraan saataville levymuodossa kuin vasta ensi vuoden puolella.

YouTube video

Lähde: Hitman (Twitter)