Päivitys 19.11.
Nyt Ubisoftin antamien virallisen tiedon mukaan Hazen julkaisu tapahtuu edelleen 13.joulukuuta.

Päivitys 15.11.: Pelaajan saamien epävirallisten lähteiden mukaan Hazen julkaisu on siirtynyt tammikuulle 2008.

Haze -räiskintäpelin julkaisu on siirtynyt marraskuun lopusta joulukuun puoleen väliin. Julkaisupäiväksi ilmoitettiin vasta pari viikkoa sitten marraskuun 23. päivä, mutta uusimpien tietojen mukaan peli ilmestyy 14. joulukuuta. Tekijät eivät ole yksinkertaisesti saaneet pakettia vielä täysin kasaan.

Toistaiseksi vain PlayStation 3:lle ilmestyvän Hazen julkaisee Ubisoft, ja se on englantilaisen Free Radical Designin tuotantoa. Tekijöiden aiempia pelejä ovat TimeSplitters-sarja ja Second Sight. Hazessa on neljän pelaajan yhteistyöpelitila, joka toimi mainiosti esimerkiksi Halo 3:ssa.

Hieman huolta on herättänyt se, että Ubisoft on pitänyt Hazen kanssa äärimmäisen matalaa profiilia kesän jälkeen, mikä nostattaa epäilyjä pelin laadusta.

haze_screen_4players_coop_rebel_abandoned_resort2_player4.jpg