Hittipelien uusiutuminen oli kantava teemaa päättyneellä viikolla, sillä niin Fortnite kuin League of Legends osoittivat omanlaisiaan kehittymisen merkkejä. Muuten viikolla kuultiin viimein myös muun muassa Crusader Kings -sarjan jatkumisesta ja tuoreen Divinity-pelin peruuntumisesta.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Aika on viimein kypsä: Crusader Kings III on paljastunut
PDXCON 19:ssä Paradox julkisti myös runsaan määrän laajennuksia sen jo olemassaoleviin peleihin, kuten Stellarikseen, Age of Wonders: Planetfalliin ja Hearts of Iron IV:ään. Suomalaiskehitteinen Surviving the Aftermath sai samalla varhaisjulkaisun.
– No, voihan se uusin silmin puhtaalta pöydältä aloittaminen tehdä sarjalle myös ihan hyvää, mutta toivotaan, että ei taas ihan karvalakkiversiosta lähdetä liikkeelle. Jos esim. muslimivaltiot myydään taas erikseen lisärinä, niin voin jo melkein luvata, että fanien reaktio tulee olemaan tulikivenkatkuinen. -Haerski
– Mielenkiinnolla odotan, että miten pitkälle ovat menneet tehdäkseen pelisarjasta ”käyttäjäystävällisemmän”. Itse en ole kokenut pelin olevan hankala. Toivottavasti ei mennä koko ruudun kokoisiin valikkoihin ja näkymiin. -edqe
Call of Duty: Modern Warfare saa loottilaatikoiden sijaan Battle Passin
– Ei p*rkele kun haluisin olla innossani tästä codista, mutta kun tästä ei kyllä tiedä yhtään kuinka pahasti tämä ajan saatossa pilataan. Pitkästä aikaa codi, joka sekä näyttää että tuntu hyvin fressiltä. -Hakli
– On tämä parempi kuin loottilaatikot, mutta tässäkin moni asia ratkaisee. Ilmeisesti ovat sanoneet että pelkästään kosmeetisia tavaroita ja uudet tulevat aseet saadaan pelaamalla, mikä on hieno juttu. Se mikä on tämän premium passin hinta on aika tärkeää, ettei liian kallis. Ja se miten helpolla niitä rankkeja saa… jos olen oikein ymmärtänyt olis Bo4:ssa aika paljon työtä että sai sen viimeisen rankin sieltä. -NPPetteri
Fallout 76:n mittava Wastelanders-päivitys viivästyi ensi vuoteen
– Hyvä vaan että ottavat lisää aikaa. -Noxious
– NPC-hahmojen lisääminen valmiiseen peliin joka muuttaa koko pelimaailmaa ja sen kanssakäymisiä ei ole ihan niin yksinkertaista kuin niiden lisääminen täysin uuteen peliin. Lisäksi Bethesdalla on muitakin päivityksiä tulossa peliin jotka hajauttaa firman työvoimaa. Jos kyseessä on yhtä mittava päivitys mitä Bethesda on sanonut niin hyvä vaan että ottavat aikansa että se saadaan täysin valmiina ulos. -Tapio_95
Kymmenvuotias Saints Row 2 saa elvytysruiskeen Steamissä
– Oho, nuo lisäreiden tulot pc:lle yllätti. Piti aikoinaan hommata ne konsolille, mutta xbox sanoi sopimuksen irti ja siihen se sitte jäikin. Täytyy kyllä tällä kerraa pelata nuo. -Carpathian
– Saints Row 2 oli kyllä fantastinen peli, siinä on edelleen ominaisuuksia joita ei olla nähty sarjan jälkimmäisissä osissa, kuten kyky poimia liikennemerkki tai paloposti lyömäaseeksi. Todellakin lisäsisällön puuttuminen oli törkeä juttu pelin PC-version kanssa, mutta onneksi Volitionilla on jonknlaista ammattiylpeyttä palata pelin pariin ja korjata se. Tätä ei tapahtdu kovin usein, joten aploodit siitä. -Brutal1ty
Riot Games julkisti uuden räiskintäpelin sekä esitteli taistelupeliään
Vahvistus saatiin lisäksi sille, että League of Legends on matkaamassa mobiililaitteille ja konsoleille, minkä lisäksi tekeillä on ihan digikorttipelikin.
Ylistettyä roolipeliä ja XCOMia yhdistänyt Divinity: Fallen Heroes putosi jäihin
– Valtava pettymys, molemmat Original Sinit olivat itselleni vuoden peli-tasoa, joten odotin tätä suurella mielenkiinnolla. -Angel of Death
Kuukausien pokémon-kato päättyi – kreikkalaissaarien asukkaat voivat taas pelata Pokémon GOta
– Näin se taas nähdään kuinka on vietävä asia mediaan saakka ennen kuin alkaa tapahtumaan. Hienoa että peli taas toimii saarilla!<3 -Nelia19
– Enkä siten syyttäisi niitä Salamisin pelaajia, joilta kiinnostus Pokemon Gouhun olisi jo lopahtanut tuon Nianticin penseän asenteen takia. Itseäni ei ainakaan nappaisi pelata semmoista peliä, josta vastaava taho olisi noin piittaamaton ja saamaton ongelmatilanteissa. -mecha_no_maniac
Fortniten pimeys päättyi – seuraava kausi pitää sisällään uuden kartan, laivoja, kalastamista ja pogo-keppejä!
Postal 4 paljastui ja tupsahti jo Steamiin
– Wishlistille odottelemaan varsinaista julkaisua. Yhtään Early Access peliä en ole koskaan ostanut – enkä osta. –Augustus
Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – biletystä, kuntoilua ja roppakaupalla roolipeliklassikoita
– Ihan vasta sain Outer Wildsin (Onella) pelailtua ja oli mieleenpainuvimpia pelejä pitkään aikaan! Peli tarjosi jatkuvaa löytämisen iloa ja yllätti yhä uudelleen ja uudelleen. Alussa vähän jo epäilin onko peli mistään kotoisin mutta olen todella iloinen että annoin mahdollisuuden enkä luovuttanut heti. Peli voi tuntua alussa vähän hitaalta ja tylsältä mutta kannattaa jatkaa tutkimista ja peli antaa todellakin vastinetta pelitunneille! -zappah
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Google Stadia \ 19.11.
- Footballa Manager 2020 | Touch | Mobile (Win, Mac | Win, Mac, Android, iOS | Android iOS) \ 19.11.
- Vampire: The Masquerade – Coteries of New York (Win) \ 4.12.
- Zombie Army 4: Dead War (PS4, XOne, Win) \ 4.2.2020