FIFA-pelisarjan viimeinen osa tekee kovaa tulosta.
Julkaisija EA:n mukaan FIFA 23:sta on tulossa nykytahdilla jalkapallosarjan menestyksekkäin osa kautta aikojen. Toimitusjohtaja Andrew Wilson kertoi yhtiön osavuosikatsauksen yhteydessä FIFA-pelisarjan myyntien kasvaneen edellisvuodesta neljä prosenttia. FIFA 23:n menestys on näkynyt etenkin Pohjois-Amerikassa, jossa kappalemyyntien kerrotaan nousseen edellisestä vuodesta jopa 50 prosenttia.
FIFA 23:n kerrotaan vetäneen puoleensa ennätysmäärän pelaajia viime vuoden lopussa. Pelin menestyksestä saatiin viitteitä jo julkaisun tienoilla, sillä FIFA 23 keräsi puoleensa yli 10 miljoonaa pelaajaa ensimmäisen seitsemän päivän aikana. FIFA 22 taas saavutti 9 miljoonan pelaajan rajapyykin kymmenessä päivässä.
FIFA 23 on jäämässä näillä näkymin viimeiseksi virallista FIFA-lisenssiä kantavaksi EA-peliksi. EA on paljastanut jo aikaisemmin pelisarjan jatkavan kuitenkin eloaan myös tulevaisuudessa EA Sports FC -nimen turvin. FIFA taas on kertonut jatkavansa lisensoitujen pelien tuottamista useiden eri peliyhtiöiden kanssa.
Lähde: VGC