Entinen PlayStation US -johtaja Shawn Layden näkee, että videopelien hintojen olisi pitänyt nousta jokaisen konsolisukupolven myötä, jotta kehityskustannusten kasvu olisi voitu kattaa. Layden jakoi ajatuksiaan pelien hinnoittelusta GamesIndustry.bizin tuoreessa artikkelissa.
Layden huomauttaa AAA-tason pelien 80 dollariin kohonneisiin hintoihin liittyen, että hänen mukaansa premium-pelien hinnat ovat pysyneet samoina 20 vuoden ajan, vaikka kehityskustannukset ja inflaatio ovat samaan aikaan kasvaneet.
– Uskon, että syynä on pelko. Kukaan ei halua olla ensimmäinen, joka nostaa hintaa, koska pelätään asiakkaiden kaikkoamista. Lopputuloksena syödään vain omaa voittomarginaalia, Layden pohtii.
Laydenin mukaan on väistämätöntä, että pelimyynneistä saatu nettovoitto pienenee, mikäli peleistä veloitetaan sama hinta, mutta budjetit kasvavat. Hän toteaa, että pelien hintojen olisi pitänyt nousta aina uusien konsolisukupolvien myötä.
– Kehityskustannukset ovat aivan liian korkeita. Jos käytät yli 200 miljoonaa pelin tekemiseen, marginaalisi ovat todella tiukat, ellet voi odottaa myyväsi 25 miljoonaa kappaletta. Ellet ole Rockstar, sinun ei pitäisi olettaa myyväsi 25 miljoonaa, Layden kertoo.
Layden huomauttaa myös, että ”hintojen keskiarvoa on jo siirretty ylöspäin” mikromaksujen, kausipassien, ladattavan lisäsisällön ja deluxe-versioiden myötä, vaikka pelien perushinta ei ole noussutkaan. Kehittäjät ovat näin pystyneet paikkaamaan ylimääräisiä kuluja pienillä kustannuksilla.
Nykykonsolisukupolvella on nähty ensimmäiset tapaukset, joissa pelien perusversioita, kuten Switch 2:n Mario Kart Worldia, myydään 80 dollarilla.
Kaikki hinnankorotukset eivät kuitenkaan ole onnistuneet. Microsoft ilmoitti kesäkuussa, että The Outer Worlds 2 olisi Xboxin ensimmäinen 80 dollarin peli osana laajempaa hintojen nousua. Päätös kuitenkin peruttiin seuraavassa kuussa, ja hinta laskettiin ”vallitsevien markkinaolosuhteiden mukaisesti” takaisin 70 dollariin.
Lähde: Video Games Chronicle, GamesIndustry.biz
Lue myös: PowerWash Simulator 2 sai uuden trailerin – paljastaa tulevan siivoussimulaattorin hinnan
Lue myös: Surullisenkuuluisan punailveksen tasoloikkaseikkailut nivotaan yksiin kansiin