Entinen PlayStation-johtaja Shuhei Yoshida on kommentoinut pelien hintakeskustelua ja kuvannut inflaation ja kallistuvien kehityskustannusten yhdistelmää ”mahdottomaksi yhtälöksi”.
Nintendo on saanut viime aikoina kritiikkiä Switch 2 -pelien korkeista hinnoista. Esimerkiksi konsolin julkaisun yhteydessä ilmestyvä Mario Kart World maksaa digitaalisena versiona 80 euroa. Microsoft on puolestaan ilmoittanut nostavansa tiettyjen uusien Xbox-yksinoikeuspelien hintaa 80 dollariin myöhemmin tämän vuoden aikana.
Lue myös: Nintendo nostaa pelien hintaa – joko ollaan kipurajoilla?
Lue myös: Pelaaminen kallistuu – Xbox nostaa pelien, konsolien ja ohjainten hintaa myös Suomessa
Yoshida kommentoi pelialan hintojen nostoa PlayStation Inside -sivuston haastattelussa.
– Luulen, että hintojen nosto olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin – ehkä ei Nintendolta, mutta kuitenkin lopulta. Elämme ristiriitaisia aikoja: inflaatio on todellista ja huomattavaa, mutta samalla ihmiset odottavat entistä kunnianhimoisempia – ja siksi kalliimpia – pelejä saman hintaisina kuin ennen. Se on mahdoton yhtälö, Yoshida toteaa.
Pitkäaikaisen PlayStation-pomon mukaan ongelman syynä ovat tuotantokustannukset, sillä pelit ovat nykyisin ”teknisesti vaativampia kuin koskaan aiemmin”. Hän mainitsee ”remasterointien ja uusioversioiden yleistymisen” olevan yksi keino, jolla ala monipuolistuu. Näiden avulla voidaan tuottaa voittoa, jolla on lopulta mahdollista rahoittaa uusia pelejä.
– En tiedä, aikooko Rockstar asettaa GTA 6:n hinnaksi 90 euroa tai enemmän. Mukaan voidaan myös laskea tilauspalvelut ja palvelupelimallit. Ne tuottavat suuria tuloja ja samalla rahoittavat AAA-tuotantoja, Yoshida pohtii.
Yoshida nostaa esille Sandfall Interactiven Clair Obscur: Expedition 33:n esimerkkinä menestyvästä AA-pelistä. Peli ylitti miljoonan myydyn kappaleen rajan kolmessa päivässä. Yoshida kuvailee peliä ”visuaalisesti upeaksi, vaikka tiimi koostuu vain noin kolmestakymmenestä ihmisestä”.
PlayStation-konkarin mukaan yksi tapa vähentää kustannuksia on tekoälyn hyödyntäminen. Hän kuitenkin muistuttaa, että ”tekoäly on työkalu, ei päämäärä”. Yoshida näkee tekoälyn kehityksen ”luonnollisena jatkumona, sillä sitä on käytetty videopelien alusta asti”.
– Tekoälystä tulee tärkeä työkalu, jos kehittäjät oppivat hyödyntämään sen vahvuuksia. Generatiivista tekoälyä pitäisi käyttää nopeuttamaan prosesseja ja vähentämään rutiinityötä varsinkin pienissä studioissa, joilla ei ole paljon työvoimaa. Tämä voi pienentää pelien kehityskustannuksia ja tehdä pelitaloudesta kestävämmän, kunhan se ei johda irtisanomisiin, Yoshida tuumii.
Switch 2 -konsolin osalta Yoshida puolestaan kertoo odottavansa eniten FromSoftwaren Duskbloods-peliä.
Lähde: Eurogamer, PlayStation Inside