Ensimmäiset Oculus Riftit lähtivät maailmalle jo viime viikolla, mutta julkaisuprosessi ei ole sujunut aivan suunnitellusti.
Osa ensimmäisenä ennakkotilausjonoon ehtineistä on jo saanut omat lasinsa, mutta epäonnekkaampien keskuudessa närää herättää Oculuksen huutava kommunikaation puute. Verkon keskustelupalstat pursuavat valituksia ikävästä tilanteesta: postipakettejaan odottavat edelleen monet ennakkotilausten alkamista kärkijoukoissa kärkkyneet, eikä paroille ole suotu edes suurpiirteistä arviota lasien saapumispäivästä.
Oculus VR:n perustaja Palmer Luckey on nyt rikkonut päivien mittaisen radiohiljaisuutensa asian tiimoilta tyytymättömään sävyyn. Kaikesta päätellen mies on yhtä turhautunut kritiikkiin kuin kuluttajat epätietoisuuteensa, mutta on yhtä lailla neuvoton tilanteen edessä.
– En aio kierrellä ja kaarrella, niin kuin olen tehnyt aiemmin. Asia on näin: en aio antaa välipäivityksiä mistään tilanteesta tietämättä, että päätökset ovat todellisia, vankkoja ja viimeisteltyjä. Kunnes voin tehdä niin, voin vain muistuttaa ihmisiä siitä, että yritän saada heille tietoa mahdollisimman nopeasti, Luckey naputteli Reddit-keskustelupalstalle.
Vaikka Luckeyn viesti todistaa yhtiön tiedostavan ongelman olemassaolon, mies ei valottanut syitä tilanteelle sen tarkemmin.
– Kun asiat harvoin sattuvat muuttumaan, vaikkakin minusta riippumattomista syistä, joudun itse silti ristille. Joskus se tarkoittaa sitä, että päivitykset saavat odottaa, kunnes asiat selviävät, mies selitti viestissään.
Oculus VR ei ole kommentoinut tilannetta virallisesti, eikä tiedossa ole, koska kuluttajille saadaan lisää laseja.