EA:n uuden jalkapallopelisarjan tulevaisuudesta on saatu vihiä tutusta lähteestä.

PlayStation Plus -datalouhijana tunnettu billbil-kun on nyt saanut käsiinsä tietoja EA Sports FC:n julkaisuun liittyen. Tuttu datalouhija on paljastanut EA Sports FC 24:n oletetun julkaisuajankohdan sekä tietoa versioista.

Billbil-kunin mukaan EA Sports FC 24 julkaistaan 29. syyskuuta 2023. Kyseessä on suurin piirtein vastaava ajankohta kuin aiemman FIFA-pelisarjan peleilläkin. Esimerkiksi FIFA 23 julkaistiin viime syksynä 30. syyskuuta.

Lisäksi datalouhija kertoo EA Sports FC 24:n ilmestyvän kahtena eri versiona. EA Sports FC 24:n Ultimate-version hankkivat pelaajat pääsevät peliin käsiksi seitsemän päivää ennen julkaisua, eli 22. syyskuuta alkaen. Lisäksi EA Play -palvelun jäsenet saavat peliin 10 tunnin kokeilumahdollisuuden.

EA Sports ei ole toistaiseksi paljastanut julkaisuajankohtaa EA Sports FC -pelisarjan debyyttipelille. Studio on kuitenkin kertonut paljastavansa lisätietoja pelistä heinäkuun aikana. Kyseessä on ensimmäinen EA:n julkaisema jalkapallopeli ilman FIFA-lisenssiä. Jalkapalloliitto FIFA on kertonut aikovansa jatkaa FIFA-pelien taivalta ilman EA:ta. Suunnitelmat FIFA-pelien jatkon tiimoilta ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa.

Lähde: Dealabs