Apex Legends on tekemässä uutta aluevaltausta myös peliviihteen ulkopuolella.

Respawn-studion battle royale -hittiräiskinnästä kaavaillaan nyt ”lineaarista mediaa”, EA kertoo. Toisin sanoen pelistä puuhataan elokuvaa tai tv-sarjaa.

Lue myös: Apex Legends saapuu Switch 2:lle ensi viikolla – uutuuskonsolin tehoista otetaan ilo irti

Lue myös: Titanfall- ja Apex Legends -kehittäjien uusi räiskintäpeli peruttiin

EA Entertainment -pomo Laura Miele on kertonut Variety-julkaisulle EA:n Apex Legends -suunnitelmista. Mielen mukaan muut median muodot tarjoaisivat pelaajille tilaisuuksia uppoutua Apex Legendsin taustatarinaan ja maailmaan uudella tavalla. Miele ei kuitenkaan avannut tässä vaiheessa tarkemmin yhtiön suunnitelmia uusien julkaisujen varalle.

Apex Legendsin lisäksi EA:lla on työn alla myös The Sims -pelisarjaan pohjautuva elokuva. Miele vihjaa, että elokuvan julkaisua aiotaan heijastella myös The Sims -pelissä tarjoamalla faneille interaktiivista sisältöä. The Sims -elokuvan etenemisestä ei kuitenkaan ole vielä kerrottu julkisuuteen.

Lue myös: The Sims 5:ttä ei kannata odottaa lähitulevaisuudessa – EA-johtaja kertoo, miksi vitososan toteutuminen on epätodennäköistä

Lue myös: The Sims kääntyy elokuvaksi

Lähde: Variety