Yksinoikeudella PS5:lle saapuvan Dino Crisis -henkisen Code Violet -toimintakauhun oli tarkoitus ilmestyä kuluvan vuoden marraskuussa, mutta pelin julkaisua on jouduttu siirtämään tammikuulle 2026.
Lue myös: Nälkäiset dinot ovat viimein täällä: Dino Crisis on saapunut PlayStation-pelaajien ostettavaksi!
Nälkäisten dinosaurusten ja vihamielisten joukkojen täyttämään bioinsinöörikeskukseen sijoittuvaa peliä odottaville on myös myönteisiä uutisia, sillä kehittäjänä toimivan TeamKill Median mukaan Code Violet on viimeisiä hiomisia vaille valmis.
Studio kertoo samalla somepalvelu X:ssä jakamassaan julkaisussa, että se kohtasi Deluxe Edition– ja ennakkotilausversioiden käyttöoikeuksien avaamisessa ongelmia.
Tilanteen myötä tiimi on päättänyt julkaista pelistä aiemmin julkistetun Deluxe Editionin sijaan vain yhden perusversion, sillä korjausratkaisuiden etsiminen ”viivästytti studion suunnitelmia julkaista pelikuva- ja tarinatrailereita sekä toimittaa arvostelukoodeja”.
Code Violetin perusversio sisältää nyt kaikki Deluxe-painokseen suunnitellut bonusasut, esineet ja lisäedut. Näin erikoisversion tilanneet eivät tule jäämään paitsi luvatusta sisällöstä. Myös kaikki Deluxe-version ennakkotilanneet saavat pelistä täyden hyvityksen.
TeamKill Media työskentelee parhaillaan saadakseen Code Violetin takaisin PS Storeen ennakkotilattavaksi. Code Violet ilmestyy päivitetyn julkaisupäivän myötä 10. tammikuuta 2026. Pääset katsomaan alta pelin trailerin.
Lähde: Push Square, TeamKill Media
Lue myös: PS5 sai uuden vaiheittain julkaistavan järjestelmäpäivityksen – tällaisia parannuksia on luvassa
