Sonyn State of Play -esityksessä julkistettiin paljon tulevaa pelattavaa.

Yksi tämän vuoden loppupuolella tulevista julkaisuista on Bandai Namcon uusi Digimon-seikkailu Digimon Story: Time Stranger, jossa seikkaillaan eri maailmoissa ja aikakausissa sekä ihmisten ja digimonien asuttaman Iliad-digimaailman välillä.

Lue myös: Digimon saa pitkästä aikaa uuden pelin

Pelissä ohjastetaan salaisen järjestön agenttia, joka kohtaa Tokiossa tuntemattoman otuksen juuri ennen kuin kaupunki tuhoutuu. Tuhoutumisen jälkeen agentti sekä otus herää kahdeksan vuoden takaa menneisyydessä.

Digimon Story: Time Stranger julkaistaan mm. Steamissa ja PlayStation 5 -konsolilla 3. lokakuuta.

YouTube video

Aiemmin Digimonia on nähty PlayStationilla jo ensimmäisestä konsolista lähtien Digimon World -pelien muodossa. Tämän lisäksi tuoteperheestä on myös monta tuotantokautta kestänyt animesarja, jonka kolme ensimmäistä tuotantokautta on esitetty myös Suomessa vuosina 2001-2005 sekä 2008-2009.

Lähde: Gematsu