Steam-tuki päättyy Chromebook-tietokoneilla ensi vuoden alussa.
Steam tuotiin Google Chromebookeille loppuvuodesta 2022. Steam ei ollut tätä ennen saatavilla alustalle, sillä useimmat Chromebookit olivat energiatehokkaita, mutta pelaamistehoiltaan vaatimattomia. Google ja sen kumppanit alkoivat kuitenkin julkaisemaan Chromebookeja aiempaa tehokkaammalla raudalla, joka pystyi tiettyjen pelien pyörittämiseen. Steam lisättiin tarjoamaan Chromebookin omistajille pääsyn laajaan pelikirjastoon.
Nyt mahdollisuus Steamin käytölle alustalla on kuitenkin loppumassa, sillä Chromebookien Steamin betaversion on kerrottu päättyvän.
9to5Google-julkaisu kertoo, että käyttäjät ovat alkaneet saada käynnistysohjelmasta viestejä, joissa ilmoitetaan, että Steam-sovellus suljetaan Chromebookeilla 1. tammikuuta 2026. Chromebook-käyttäjät eivät voi Game Rant -julkaisun mukaan käyttää ajankohdan jälkeen edes laitteilleen asennettuja pelejä, vaikka ne ladataan järjestelmään samaan tapaan kuin millä tahansa PC:llä.
Lopettamisen syytä ei ole tarkemmin kerrottu, mutta on mahdollista, ettei projekti ollut Googlen toivomalla tavalla menestyksekäs. Steamin Chromebook-julkaisun jälkeen markkinoille on tullut useita kannettavia pelilaitteita kuten Steam Deck ja kesällä julkaistu Nintendo Switch 2. Kyseisten laitteiden kannettavuus on voinut houkutella pelaajia Chromebookin parista toisiin vaihtoehtoihin.
Lähde: Game Rant, 9to5Google
Lue myös: Tuleva jalkapallomanagerointi ammentaa inspiraationsa 1980- ja 1990-lukujen keräilykorttikirjoista