Haastattelussa Infinity Ward – tiimi Call of Duty 4:n takana

Amerikkalainen Infinity Ward tunnetaan Call of Duty -sarjasta. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa olivat menestyksiä, ja kakkonen lukeutui jopa Xbox 360:n parhaisiin julkaisupeleihin. Kolmannen osan pettymys meni kehitysvastuun tilapäisesti ottaneen Treyarchin piikkiin, sillä Infinity Ward keskittyi neljännen osan, Modern Warfaren, tekemiseen. Se virvoittaakin väsähtäneen sarjan ja koko lajityypin kympin arvoisella tavalla.

Pelaaja haastatteli Infinity Wardin johtajaa Grant Collieria, kehitysjohtaja Vince Zampellaa ja moninpelin suunnittelujohtaja Todd Aldermania.

Miten Infinity Ward sai alkunsa?

VZ: Työskentelimme alun perin 2015-tiimille, mutta halusimme päästä tekemään omaa juttuamme. Medal of Honor: Allied Assaultin jälkeen ehdotimme EA:lle uudenlaista toiseen maailmansotaan sijoittuvaa peliä, mutta se ei kelvannut heille. 2015:n silloisista työntekijöistä 22 lähti ja muodosti uuden Infinity Wardin ydintiimin.

Call of Duty 3 oli keskinkertainen suoritus. Häiritseekö, että se saatetaan yhdistää teihin, vaikka siitä vastasi toinen tiimi?

VZ: Hankala kysymys… Call of Duty 3:ssa saattaa olla asioita, joita me olisimme tehneet eri tavalla, mutta pidän sitä hyvänä pelinä. Joka tapauksessa oli hyvä juttu, että kolmatta osaa työsti toinen tiimi, sillä se antoi meille kaksi vuotta aikaa kehittää neljättä osaa. Tästä syystä pystyimme luomaan Call of Duty 4:stä sellaisen kuin halusimme. Kaksi vuotta ei yleensä ole pelinkehityksessä aika eikä mikään, mutta tämä oli meille jo toisen sukupolven peli. Pohja oli jo valmiina.

cod-4-haastis-kuva-2.jpg

Useat monialustapelit ovat tähän asti olleet teknisesti parempia Xbox 360:llä kuin PS3:lla, mutta Call of Duty 4 on käytännössä identtinen molemmilla konsoleilla. Millaista yhteistyötä olette tehneet Sonyn ja Microsoftin kanssa?

GC: Luulen, että olemme saaneet PS3:n osalta enemmän tukea ja tietoa kuin osa kehittäjistä. Tosin Microsoftilta vierailtiin luonamme neljä kertaa pelin kehityksen aikana, mutta Sonylta ei vaivautunut paikalle kukaan, vaikka mielestäni teemme peliä, joka on tärkeä heidänkin alustansa menestykselle.

Pyrimme kehityksen aikana keskittymään molempien alustojen parhaimpiin puoliin ja väistämään niiden heikkouksia. Kummallekin versiolle oli alusta asti oma tiiminsä. Pistimme parhaat ohjelmoijamme PS3:n pariin, ja tulokset ovat sen mukaisia. Useat kehittäjät sitä vastoin keskittyvät yhteen alustaan ja kääntävät pelin sitten nopeasti toiselle. Se on laiskaa, mutta samalla se on myös resurssikysymys.

Call of Duty 4:n toimintakohtaukset olivat erittäin hyvin toteutettuja. Ne eivät tunnu ennalta käsikirjoitetuilta, vaikka osin sellaisia ovatkin. Miten tässä onnistuttiin?

VZ: Esimerkiksi tekoälyn tekemät ratkaisut eivät ole käsikirjoitettuja, vaan viholliset reagoivat aina yksilöllisesti. Pelaaja voi myös tehdä aikaisempaa enemmän erilaisia ratkaisuja, ja jos pelaaja esimerkiksi päättää koukata vasemmalta oikean sijaan, tekoäly osaa mukautua tilanteeseen.

Tekoälyn tasapainottaminen oli todella hankalaa. Omat sotilaat eivät saa olla liian tehokkaita, sillä muuten pelaajalle ei jää mitään tekemistä, mutta toisaalta liian huonot sotilaat pistävät vihaksi, jos pelaaja joutuu tekemään yksin kaiken. Nämä asiat ovat erittäin vaikeita toteuttaa toimivasti.

Miten tarinasta saatiin uskottava?

GC: Tarina oli tärkeä osa neljättä Call of Dutya. Toisen maailmansodan tarinat on kerrottu jo useaan otteeseen, joten pystyimme kirjoittamaan ja toteuttamaan juonen luovemmin kuin ennen. Toisen maailmansodan ympäristössä piti seurata tiettyjä samoja asioita, jotka tapahtuivat todellisuudessakin aikanaan. Nyt pystyimme tekemään mitä halusimme. Valmiiden kaavojen puuttuminen oli myös haaste, sillä jouduimme luomaan kaiken itse. Itse kehitetyssä tarinassa sorrutaan helposti ylilyönteihin – uskottavuuden ja viihdyttävyyden välillä tasapainoilu oli hankalaa.

Miten onnistuitte tekemään Call of Duty 4:n moninpelistä niin koukuttavan?

TA: Keskityimme tekemään itse pelaamisesta toimivaa, mutta kaiken muunkin oli oltava kunnossa ja ennen kaikkea palkitsevaa. Hyvä menestys palkitaan erikseen, mutta jo pelkkä pelaaminenkin on palkitsevaa. Vaikka et voittaisikaan otteluita, suorituksesi avaavat koko ajan moninpeliin uusia asioita.

Kun pelaat tarpeeksi hyvin, saat käyttöösi ominaisuuksia, joihin et pääse käsiksi pelin alussa. Tällaiset asiat pitävät pelaajat motivoituneina, sillä peli muuttuu sitä paremmaksi ja monipuolisemmaksi, mitä enemmän sitä pelaa. Käyttöön tulee jatkuvasti enemmän tavaraa.

Ette varmaan halua puhua tästä vielä näin aikaisessa vaiheessa, mutta onko peliin tulossa netistä ladattavaa lisäsisältöä?

VZ: Vielä ei ole mitään kerrottavaa. Saimme pelin juuri valmiiksi, joten pidämme ensin vähän lomaa, jonka jälkeen palaamme asiaan. Mietimme sitten, mitä voisimme pelaajille tarjota!

cod-4-haastis-kuva-1.jpg

Lisää luettavaa