Gearboxin tuleva loottiräiskintä Borderlands 4 on tällä viikolla huomion keskipisteenä. Pelitalo on tuoreeltaan myös vahvistanut, että rymistelyn julkaisua on aikaistettu alkuperäisistä suunnitelmista.

Borderlands 4 ilmestyy uuden tiedon valossa 12. syyskuuta, eli reilu viikko alkuperäistä julkaisupäivää aikaisemmin. Peli on ilmestymässä tuolloin niin pc:lle, PS5:lle kuin Xbox Series -konsoleille.

Studioväen mukaan kehitys onkin edistynyt hyvällä tahdilla, ja kuten eilen uutisoitiin, pelin laajempi esittely onkin luvassa tänään puoliltaöin Suomen aikaa. Sen voi tuolloin katsoa suorana lähetyksenä vaikkapa uutisen lopusta löytyvästä videoupotuksesta.

Borderlands 4:n julkaisupäivää on silmäilty mielenkiinnolla myös siltä osin, että pelin julkaisijana toimii Take-Two, jonka julkaisulistoilta löytyy myös odotettu ja vailla virallista julkaisupäivää oleva Grand Theft Auto VI.

Lue myös: Grand Theft Auto VI paukuttelee ennätyksiä jo ennen julkaisuaan – odotettu ensitraileri kipusi vuorokaudessa kaikkien aikojen katsotuimpien trailerien joukkoon

Muun muassa Eurogamer-sivusto spekuloi, että Borderlands 4:n aikataulumuutos voisi antaa vihiä siitä, että julkaisija olisi sisäisesti päättänyt GTA6:n julkaisupäivän ja haluaa antaa peliensä välille riittävästi hajuarakoa sekä välttää joutumasta samaan julkaisuikkunaan.

YouTube video

Lähde: Gearbox