BioShock-pelisarjan seuraavan osan suunnasta on saatu vihiä työpaikkailmoitusten välityksellä.
Kehittäjä Cloud Chamberin kertoo verkkosivuillaan julkaisemissaan työpaikkailmoituksissa hakevansa peliin joukon kehittäjiä, joilla on kokemusta esimerkiksi avoimen maailman pelien kehittämisestä. Mukana tulisi kuvausten perusteella olevan myös vapaavalintaisia sivutehtäviä. Esimerkiksi käsikirjoittajan rooliin haetaan henkilöä, joka kykenee luomaan hahmovetoisia tarinoita avoimessa pelimaailmassa sekä suunnittelemaan pää- ja sivutehtävien sisältöä.
Ilmoitukset antavat myös osviittaa avoimen pelimaailman tapahtumapaikoista. Esimerkiksi BioShockin tekoälyohjelmoijan kuvaillaan pääsevän luomaan interaktiivista väkijoukkojärjestelmää urbaaniin ympäristöön.
Julkaisija 2K tai pelin kehitystyötä varten perustettu Cloud Chamber eivät ole vielä paljastaneet tarkempia suunnitelmiaan BioShock 4:n varalle. Pelin kehitystyö vahvistettiin virallisesti vasta joulukuussa, joten BioShock 4:n julkaisuun on todennäköisesti useita vuosia aikaa.
Lähde: PC Gamer