Castle Crashersin ja Alien Hominidin aikoinaan väsäillyt pelistudio The Behemot on jakamassa lisää työnsä hedelmiä pc-pelaajille. Viime vuonna pitkähkön odottelun jälkeen Xbox 360:lle saapunut Battleblock Theater on lähiaikoina saamassa julkaisunsa myös Steamissa.

Moninpeluuta ja tasoloikkaa yhdistävä BattleBlock Theater saa pc-julkaisunsa myötä tuen esimerkiksi Steam Workshopin jako-ominaisuuksille sekä tietenkin näppäimistöllä ja hiirellä toimivalle ohjaukselle. Itse pelin tarinatila laajenee myös uudella vihollistyypillä ja kyvyllä vaihdella käytössä olevia aseita.

Testaamaan pc-versiota pääsee vielä maaliskuun aikana, kun kehittäjät saavat beetatestauksensa käyntiin. Varsinaista julkaisuajankohtaa kokoversiolla ei vielä ole.

Ohessa vielä kovin suurilla lupauksilla täytetty traileri pc-versiosta.

YouTube video

Lähde: The Behemot