Bandai Namco on julkistanut uuden logonsa, tehtävänsä ja visionsa, jotka on tarkoitus ottaa käyttöön huhtikuusta 2022 alkaen.
Bandai Namco uudistaa ulkoasunsa lisäksi koko toimintamalliaan. Yhtiö haluaa vahvistaa konseptiaan maailmanlaajuisesti muuttuvien markkinoiden ja yhä monipuolisempien asiakastarpeiden vuoksi. Jokaisen konserniyhtiön yksilöllisyyttä halutaan myös samalla korostaa.
Ensi vuoden huhtikuusta toimeenpantavat muutokset ovat Bandai Namcon mukaan perimmäinen määritelmä sille, kuka ja mikä se on yrityksenä. Seuraava keskipitkän aikavälin strategia ja visio on muotoiltu yhdeksi lauseeksi: Fun for All into the Future. Hauskaa kaikille tulevaisuuteen.
– Bandai Namco on olemassa jakaakseen unelmia, hauskuutta ja inspiraatiota ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Yhdistämällä ihmiset ja yhteiskunnat nauttimaan ainutlaatuisesti viihdyttävistä tuotteista ja palveluista, pyrimme luomaan valoisamman tulevaisuuden kaikille, yhtiö toteaa lausunnossaan.
Yleisön joukossa ristiriitaisia tuntemuksia herättäneen logomuutoksen kerrotaan heijastelevan uutta tarkoitusta, sillä nykyinen logo kertoo Bandain ja Namcon yhteenliittymästä vuonna 2006. Kaikki eivät kuitenkaan ole ottaneet uutta yksinkertaisempaa brändäystä suopeasti vastaan.
oh I hate Bandai Namco’s new logo pic.twitter.com/UDt92OluFD
— Imran Khan (@imranzomg) October 1, 2021
Bandai Namco is the latest victim of simplification…
Game company logos bout to look like this in the future pic.twitter.com/9IHCj7jKYi
— TheNCSmaster (@TheNCSmaster) October 1, 2021
– Kaikki yritykset, joiden nimissä on Bandai Namco, käyttävät tätä logoa. Ja periaatteessa kaikki yritykset, joiden nimissä on tai ei ole Bandai Namcoa, näyttävät tämän uuden konsernilogon kaikissa tuotteissaan ja palveluissaan. Näin voimme yhdistää kaikkien tuotteidemme, palveluidemme ja tuotemerkkiemme arvon yhden logon alle ja nostaa Bandai Namco Groupin brändiarvoa maailmanmarkkinoilla, yhtiö selittää muutoksen syitä.
Lähde: Bandai Namco