Assassin’s Creed Shadows on saanut uuden päivityksen, joka tuo peliin uuden maksuttoman lisätehtävän ja helpottaa sivuhahmojen nimien muistamista.
1.0.4-niminen päivitys tekee toimintaseikkailun lukuisten hahmojen muistamisesta aiempaa helpompaa, mistä on apua, mikäli pelikertojen välillä on vierähtänyt tovi. Päivitys lisää pelin pää- ja sivuhahmoille, vastustajille sekä heidän apureilleen omat kodex-merkinnät, jotka kertovat lisätietoja hahmoista. Merkinnät avautuvat sitä mukaa, kun pelaaja tapaa hahmoja pelissä.
Vastaava järjestelmä on nähty aiemmissa Assassin’s Creed -peleissä, mutta Shadows oli jättänyt sen pois keskittyen tietoiskuissa lähinnä historiallisiin ja kulttuurisiin tietoihin. Fanien palautteen myötä ominaisuus on nyt palannut.
Peli sai myös uuden The Works of Luis Frois -tehtävän, joka keskittyy historialliseen jesuiittaan, jonka pelaaja kohtaa muutaman kerran pääpelin aikana. Uusi tehtävä on pelattavissa joko Yasukella tai Naoella.
Ubisoftin julkaisusuunnitelman mukaan peli saa jatkossa uuden ilmaisen tarinatehtävän kuukausittain. Shadowsin ensimmäinen maksullinen laajennus julkaistaan myöhemmin vuonna 2025.
Päivityksen muu sisältö keskittyy lähinnä bugikorjauksiin. Lisäksi uskonnollisten rakennusten lähellä olevat ympäristön objektit on nyt lukittu liikkumattomiksi, jotta pelaaja ei voi rikkoa niitä vahingossa.
Ubisoft paljasti hiljattain Shadowsin päivitysten julkaisusuunnitelmat vuoden ajalle.
Lähde: Eurogamer
Lue myös: GTA 6:n uusi traileri on saavuttanut huiman suosion – valtava määrä katselukertoja alle päivässä
Lue myös: The Witcher 3 täyttää 10 vuotta – kehittäjä kutsuu pelaajat juhlistamaan saavutusta yhdessä