Pariisin odotetut olympialaiskilpailut käynnistyivät näyttävin juhlamenoin tänä viikonloppuna, perjantaina 26. heinäkuuta. Myös Assassin’s Creed -videopelit olivat mukana näissä seremonioissa.

Avajaisten seuraajat pääsivät näkemään useamman jännittävän klipin parkour-ammattilaisesta, joka juoksenteli pitkin Pariisin kattoja ja muita maisemia olympiasoihtu kädessään. Yllään hänellä oli Assassin’s Creed: Unityn päähenkilön Arno Dorianin inspiroima hupullinen asustus.

Seremonia ei paljastanut urheilijan henkilöllisyyttä, monien katsojien harmistukseksi.

Pitkäikäisen pelisarjan mukana olo tapahtumassa on loogista, sillä Ubisoft, pelisarjan kehittelijästudio, on kotoisin Ranskasta. Seremonian tarkoituksena onkin esitellä kilpailujen isäntämaan kulttuuria mahdollisimman monipuolisesti eikä maan panosta videopelien maailmalle sovi unohtaa.

Pariisin olympialaisten avausseremonian pääsee katselemaan kokonaisuudessaan alta. Nähtävillä on myös kuva- ja videokaappauksia juhlallisuuksien Assassin’s Creed -osuuksista.

YouTube video