Etsi
Toimitus teki omat valintansa vuoden peliksi nyt kaupoissa olevassa tammikuun numerossa, mutta nyt on teidän vuoronne antaa äänenne kuuluviin!
Zoink Gamesin lumoava Fe-tasoloikka on saanut viimein lopullisen julkaisupäivän helmikuulta.
Alkuperäinen Dark Souls saa remasteroinnin Switchilla, PlayStation 4:llä, Xbox Onella ja pc:llä.
PlayerUnknown's Battlegroundsilla on jo yli kolme miljoonaa Xbox One -pelaajaa, vaikka peli on vielä kovasti kesken.
Microsoft päästää kaikki Xbox Live Goldin jäsenet pelaamaan viikonlopun ajan ilmaiseksi Halo 5: Guardiansia.
Bungie on paljastanut suunnitelmiaan Destiny 2:n korjaamiseksi.
Assassiinin sijaan temppeliritaria seuraava Assassin's Creed Rogue halutaan palauttaa ihmisten tietoisuuteen PS4- ja Xbox One -versiolla.
Uusi Kirby-tasoloikka saapuu maaliskuussa. Sitä ennen hyppyrefleksejään voi verrytellä nyt tammikuussa Celestella.
DS:n erikoislaatuinen roolipeli The World Ends with You saa uuden version Switchilla.
Ys VIII on pitkän viivästelyn jälkeen päivätty nyt pc:lle yhdessä kaivatun käännöskorjauksen kanssa. Peli on samalla vahvistettu Switchille.
Nintendon tuoreessa Direct Mini -videossa vahvistettiin uutta ilmaista sisältöä Super Mario Odysseyhin ja lisää maksullista sälää Pokkéniin ja Kingdom Battleen.
Final Fantasy XII:n aika PlayStation-yksinoikeutena kääntyy päätökseen helmikuussa, sillä peli tuodaan viimein myös pc:lle.
Nintendo tuo seuraavaksi Hyrule Warriorsin ja Donkey Kong Country: Tropical Freezen Switchille.