Etsi
Fallout 4:n tuorein modi on viemässä ydinlaskeuman Miamiin.
Forniten viides kausi on käynnistynyt tuottoisasti ainakin pelin iOS-version osalta.
No Man's Skyn päivitys sai pelaajat palaamaan parjatun pelin pariin.
Hulvaton leikkaussimulaattori tekee tuloaan Switchille uudella yhteistyötilalla päivitettynä.
Hellblade saa loppukuusta uuden virtuaalitodellisuusversion kehittäjiensä uteliaisuuden ansiosta.
Switch saa heti elokuun alussa pari kappaletta kehuttuja kaksiulotteisia indiepelejä.
Steam uudet kaveri- ja kommunikointiominaisuudet on julkaiastu virallisesti kaikkien ulottuville.
Toiseen maailmansotaan sijoittunut reaaliaikaistrategia Steel Division saa jatkoa.
RPG Maker on vuosikymmeniä jatkunut roolipelieditori-sarja. Pian sarjan viimeisin osa ilmestyy myös nykykonsoleille.
The Occupation pelissä taistellaan kelloa vastaan 80-luvun Britanniassa. Tavoitteena on estää kansalaisvapauksia rajoittavan asetuksen voimaantulo.
Minecraftmainen Boundless julkaistaan virallisesti syyskuussa.
Forza Horizon 4:n vaihtuvia vuodenaikoja esitellään runsaan pelikuvan kera.
Ghost Recon Wildlandsin uusi erikoistehtävä päästää pelaajat Rainbow Six Siegen operaattorien ohjaksiin.